Turussa tuli käytyä torstaina. Ajettiin viisi tuntia lumisateessa ja itse tapaaminen lääkärin kanssa kesti yhteensä noin 10 minuuttia. :D No, asiat tuli selväksi tuossakin ajassa. Kesällä käyn vatsan alueen verisuonitutkimuksessa ja syksyn alkupuolella on sitten itse leikkaus. Ja vatsan alueelta tosiaan otettaisiin ainekset uuteen rintaan. Laihtua ei nyt pidä, mutta kuntoani ja kropan notkeutta mä kyllä haluan kohentaa. Toisaalta aika ihanan rentoa, pitää nyt kuitenkin katsoa ettei lihomaankaan alkais, eikai sekään hyväksi ole.
Karkkilakot tulee ja menee. En mitenkään meinaa pysyä erossa karkeista, jotensakin tuntuu siltä etten taida niin halutakaan juuri nyt. Ikävästi omatunto soimaa kuitenkin, kun tiedän ettei sitä sokeria pitäisi naamaansa tunkea.
Uusiutumisen pelko iskee taas sillointällöin. Missä vaiheessa mun pitää osata varautua siihen, että mun kropasta voi löytyä metari? Miksi mä olisin niin onnekas että uusiutumista ei tulisi? Toisaalta mulla on sellainen tunne että tämä voisi nyt olla tässä; ettei syöpää enää tulisi.. voi kunpa uskaltaisin tuohon tunteeseen luottaa. Kaikenlaisia kolotuksia on siellätäällä kokoajan ja mielikuvitus laukkaa.
No, mulla on nyt rinnankorjausleikkaus edessä, pakko yrittää pyyhkiä pelot mielestä ja koittaa keskittyä nauttimaan hetkestä (jatkuvaa opettelua).
Hei!
VastaaPoistaUusiutumisen pelko taitaa olla meillä kaikilla sairastuneilla varmaan niin pitkään kuin on elämää. Sen kanssa oppii onneksi elämään, samoin sietämään jatkuvaa epävarmuutta.
Eteenpäin meneminen on hidasta, korjausleikkaus auttaa varmasti siihenkin. :-)