Mä vs. rintasyöpä 3-1 !!!

Jipii, olin kolmannessa vuosikontrollissani ja kuvissa näkyi pelkkää puhtautta! <3 Eiliset verikokeet niinikään oli täysin normaalit! Vielä ei saatu syöpämarkkereiden tuloksia, mutta varmaan nekin on normaalit kun kaikki muukin on. Oon niin huojentunut ja onnellinen taas, kivi putos jälleen sydämen päältä. Kiitokset Korkeimmalle ja kaikille suojelusenkeleille! Nyt mun on vain jatkettava taas eteenpäin, hyväksyttävä syöpä osaksi menneisyyttäni ja oltava niin paljon stressaamatta kuin vain ikinä pystyn. :)

(kuva täältä)

Oon hurjan iloinen vime päivistä muutenkin. Vaikka mun niska on taas ollut ihan jumissa ja päätä särkenyt ihan tosissaan, on silti mukaviakin asioita sattunut. Tein ensinnäkin muutaman ylihyvän löydön pari päivää sitten; Citymarketista löytyi Adidaksen tennarit VIIDELLÄ eurolla (oikea hinta oli 49,90) ja uutta lyhyttä tukkaani varten uuden L'Orealin vahan, joka oli halpa ja erinomaisen hyvä! :)

Mun uudet popot..

..ja uusi tukka.

Sokerilakkoani ajatellen hyviä löytöjä tuli myös uudesta vaasalaisesta kaupasta nimelta Punnitse ja säästä; siellä oli hyllyjä hyllyjen perään täynnä ihania aarteita! Kaikenlaisia herkkuja kuivatuista marjoista ja hedelmistä ruoka-aineisiin, makeisia raakasuklaasta tavallisiin nameihin. Mä ostin pussillisen gojimarjoja ja Cocovin gojimarja-raakasuklaata. Nam!

Aarreaitta!

Tänään sitten kauppareissulla osui silmiin uudet (?) Dietorellen stevialla makeutetut karkit ja pakko niitäkin oli sit kokeilla. Voin suositella näitäkin; on pehmoisia, marmeladikarkkien tapaisia ja tosi hyviä. Ihan erilaisia kuin ne, joita joskus 90-luvun loppupuolella napsin ja sain mahani kipeäksi. :)

Oon miettinyt taas kaikenlaista ja tullut siihen tulokseen että lopetan kaikenlaisten treenikuvieni julkaisemisen. Eihän noita paljoa ole tähänkään mennessä ollut, mutta jotenkin tuntuu hassulta laittaa esille niitä kun oon näinkin ...vanha. Enkä treenaa mitään tiettyä päämäärää varten. En kyllä toisaalta  ole sitäkään mieltä että olis jotenkin hölmöä julkaista niitä treenikuvia itsestään, päinvastoin, useinkin niistä saa tosi paljon motivaatiota. Omaa itseäni ajatellen olen kuitenkin tätä mieltä. Mun on ollut niin hirmuisen vaikea sisäistää sitä tosiasiaa, että treenata voi ihan oman hyvinvoinnin takia. Aloin tänään miettiä asiaa ja tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan käynyt salilla tai jumpassa pelkästään hyvän olon takia, vaan aina oon ollut ulkonäön muokkaus mielessä. Mun on ollut kauhean vaikea hyväksyä omaa suoran muotoista kehoani, kun joku pakkomielle takaraivossani on hakannut kapean vyötärön ja leveän lantion perään. Alan pikkuhiljaa tajuta, että mun kroppa on tämmöinen vaikka tekisin mitä. Siis muotojahan voin lisätä treenillä ja ruokavaliolla, mutta varsinaisesti ruumiinrakenne ei muutu mihinkään vaikka lopettaisin syömisen kokonaan. Mulla on jalatkin pitkät kuin nälkävuodet, ei niistä tule paksuja vaikka tekisin mitä.
Mutta miksi ihmisen on niin vaikea hyväksyä omaa rakennettaan? Medianko takia? Välillä suuntaus huutaa langanlaihan olemuksen perään, välillä pitää olla muotoja, nyt on trendikästä olla lihaksikas. Mitä seuraavaksi? Koska tavalliset tallukat tulee muotiin? Ja miksi pitää olla muodikas?
Just tänään sanoin miehelleni, että olen kateellinen ihmisille jotka osaa olla tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat. Siis vaikka olisi ylipainoa, liian pieni persus (niinku mulla), paksut reidet, paksu vyötärö (niinku mulla) tai pienet tissit (niinku mulla, paitsi että mulla on niitäki vaan yksi, dääm), tai ihan mitä vaan. Ne osaa nähdä itsensä oikealla tavalla, kauniina. Ne on onnellisia juuri sellaisena kuin ovat, niille riittää se, että ne voi hyvin ja kroppa on terve. Ne osaa nauttia elämästään ilman että jokaista suupalaa pitää punnita ja miettiä, että mitenkähän nämäkin hiilarit muhun vaikuttaa. Semmoisen ajattelutavan mäkin haluaisin omaksua. Tiedän, että nuoruusvuosien syömishäiriöt on juurruttaneet kaikenlaisia ajatuksia mieleeni, ja olenhan mä oppinut ne sivuuttamaankin. Mutta joitain ajattelutapoja on jäänyt pysyvästi mieleen, ja vaikka hyväksynkin oman kehoni tällaisena, aina välillä nämä jutut kolkuttaa mielessä. Onhan mun kroppani kuitenkin varsinaisen vahva; selvinnyt tappavasta taudista ja hurjsta myrkyistä, neljästä synnytyksestä, yhdestä keskenmenosta, niistä syömishäiriöistä ja vielä jokapäiväisestä elämästä, joka ei mun kohdallani aina ole todellakaan ollut helppoa. Mun sietäis opetella enemmän kunnioittamaan tätä vartta. Ja sen taidankin ottaa haasteeksi nyt.
Joogatunnit on maanantaisin, mikä onkaan sen parempi paikka tutustua ja tehdä sinunkaupat kehonsa kanssa? Meditointi alkaa tuntua yhä omammalta, kun siihen vain olisi enemmän aikaa ja rauhaa.
Miten te ihmiset rentoudutte? Meditaatiolla, joogalla, kävelyllä, uinnilla..? Vinkkejä otetaan vastaan!

Joulu meni, tänk gaad.

Nyt on vihdoin joulun hulinat ohi. Meillä oli oikein mukava joulu, paitsi että mulla oli tosi huono olo tapaninpäivänä ja yrjötauti iski eilen hra eskarilaiseen. Nyt ollaan toistaiseksi taas jonkunlaisessa kuosissa, tosin mulla kyllä nokka vuotaa edelleen.
Tapaninpäivänä, ennen huonotuksen iskemistä, kävin salilla. En nyt sitte treenannut käsivarsia ollenkaan, kipu on kyllä hieman helpottanut mutta varsinkin yön jälkeen kiukutteleva jänne tuntuu erityisen kireältä. Ja kipeältä. Tämä on ilmeisen yleinen vaiva vertaissiskojen keskuudessa, ja vaaraton. Venytellä pitää ja hieroa varovasti, varmaan on hyvä ottaa yhteys fysioterapeuttiinkin jollei ala helpottamaan.
Tänään kävin pitkällä kävelylenkillä, ja sen seurauksena nenä alkoi vain vuotaa kahta kovemmin. Muuten oli oikein virkistävää.
Karkinsyönti loppui ekaan joulupäivään! Herkutellut toki olen, Lidlin jätskillä ja juustonaksuilla, ja tietty raakasuklaalla. Mutta varsinaisia sokerihöttönameja en ole enää suuhuni pistänyt.
Mulla alkaa olla malttamaton olo korjausleikkauksen odottelun kanssa. Vaikka mä tiedän, että leikkausta voi joutua odottelemaan kauankin, silti oon jo erittäin innoissani asiasta. Kävelen rintsikkahyllyjen välissä ja mietin mitä kaikkea shoppailenkaan sitten kun voin niitä taas käyttää. Siis tavallisia liivejä. Voinhan mä nytkin tietty, tarraproteesin kanssa, muttei se mun mielestä ole sama asia. Proteesiliivit tuntuu ärsyttäviltä, rumilta ja typeriltä, tavisproteesi vielä typerämmältä.
Paree nyt kuitenkin ottaa jäitä hattuun ja koittaa kestää vielä tovin näillä varusteilla. Niin ja tietenkin toivoa ettei syöpä tule tässä välissä takaisin, olispa huonoa tuuria. Ehkei se tule. :)

Hyvinvointipäätöksiä

Tässä vuosikontrollia odottaessa aloin taas miettiä tulevaisuuttani ja terveyttäni. Mä onnistuin vuosi sitten niin hienosti parantamaan tapani hyvinvoinnin saralla; söin oikein ja liikuin paljon. Nyt kesän ja syksyn jäljiltä oon ihan läsähtänyt. Kaiken huippu oli nyt tuo sokerilakon lopettaminen. Ajattelin fiksusti, että "jouluun asti saan syödä nameja mielinmäärin ja sit taas palaan ruotuun". Justiin joo. Kyllä se nyt on taas nähty; muutenkin on tuo syöminen luiskahtanut ihan mihin sattuu ja sitä mukaa kun energisyys on vähentynyt, on myös liikunta vähentynyt.
Joulu tai ei, nyt on tartuttava toimeen. Helkkari soikoon, jo pelkästään mun terveenä pysymisen kannalta se on ensiarvoisen tärkeää. Kyllä on kumma miten voimakas tuo sokeriaddiktio voi olla.
Sitäpaitsi mun pitää olla hyvässä kunnossa mahdollista tulevaa korjausleikkaustakin ajatellen. Laihtua mun ei nyt pidä, mutteikai se nyt sitä tarkoita että rapakuntoon pitää itsensä hommata?
Miehen kanssa juteltiin asiasta ja hän on samoilla linjoilla oman kuntonsa kanssa. Aiemmin aktiivisesti salilla treenanneena ja sittemmin myös läsähtäneenä, mies tietää tarkalleen mun ajatukset ja keskustelun tulos oli täydellisen yksimielinen. Molemmat aletaan nyt tästä hetkestä lähtien pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Mies palailee omalle salilleen ja minä aktivoidun omalla salillani. Ja ruokavalio muuttuu normaaliksi.

Karkkilakko alkakoon huomenna. Mä pitäydyn raakasuklaassa ja väh. 70% suklaassa, mies ei taida piitata niistä. Hus kaikki mahdolliset syöpäsolut, mä ajan teidän pellolle kehostani!
(eikös siihen häätövallankumoukseen kuulunut jotkut kaalitkin...?)