3 vuotta !!!

Huomenna on siis mun diagnoosin kolmevuotispäivä. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että tasan kolme vuotta sitten mun elämä keikahti ylösalaisin, mulla oli SYÖPÄ, kaikki oli epävarmaa enkä olisi uskaltanut kuvitellakaan, että tässä kolmen vuoden päästä istuisin päivittämässä blogiani, ainoana vaivanani sitkeä flunssa. Hengissä kolmen vuoden kuluttua. Wohoo, oon aika sissi. :)

Kävin vuosikontrollilääkärillä tiistaina. Oli oikein hyvä käynti; sain taas paljon selviä ja hyviä vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ja tukea ajatuksilleni. Olin hieman toivonut salaa, että olisin saanut luvan lopetella Tamofenia, mutta enpä saanutkaan. Alunperin lääkäri sanoi, että voidaan katsoa tilanne uudelleen kolmen vuoden jälkeen, kun mun taudin hormonipositiivisuus oli niin matala ja vain osittainen. Mutta, lääkärin mukaan on parempi nyt ottaa ja jatkaa sitä kokonaiset viisi vuotta. Eikai siinä, ihan hyvinhän mä toisaalta niiden kanssa pärjään, mitä nyt tukka ohenee vähän. Onneksi kasvaa uutta takaisin.
Lääkäri määräs mut myöskin ylävatsan ultraan munuaisten kystien takia. Hyi kun alkoi heti kylmätä, vaikka se kyllä vakuutti ettei kystat ole sen kummemmin vaarallisia, niitä vaan seurataan. Siinä samalla syynätään maksakin, yök, muistan elävästi vuoden takaisen maksan ultran, kun sieltä löytyikin jotain, joka sitten kuittaantui ct-kuvassa todellakin vain joksikin. Mitä jos nytkin löytyy jotain, joka sitten onkin ihan oikeasti jotain? Mielessä pyörii välillä kaikenlaista, kuten asiaan kuuluu. Toisaalta mun veriarvot oli kaikki ihan priimaa eikä mulla ole mitään oireita mistään (ellen ala kuvittelemaan), eli eiköhän sekin tutkimus vedetä ihan kunnialla läpi.

Tänään oltiin ystävän kanssa kaupungilla ja voi hitsi kun meillä oli hauskaa. :D Molemmat oli väsyneitä ja flunssaisia, ja jutut meni ihan hervottomiksi! Hain luontaistuotekaupasta ja Ekosopista raakasuklaata ja hunajavohveleita, sokerittomia tietenkin. Ja jotain vihannes-hedelmäjuomaa jota en vielä ole uskaltanut maistaa. :)
Huomenna pitää mennä opinto-ohjaajan luona käymään. Punttisali taitaa jäädä huomiseltakin väliin, jos tämä olotila ei tästä helpotu. Kyllä mua ärsyttää, just ehdin parantua joulun ajan kaameasta räkätaudista ja nyt mennään toista kierrosta. ;(

No ei auta valittaa. Ehkä tämä ei ole yhtä kurja ku viimeksi. :)

Sokerit pois! Taas!

Pari kuukautta sitten kerroin lopettavani itselleni asettamani sokerilakkohaasteen, ääripäissä eläminen kun ei tee hyvää mulle mitenkään. No, nyt on taas jälleen kerran tullut todistettua sekin, ettei se keskitiekään näytä mulle sopivan, ainakaan mitä sokeriherkkuihin tulee. Taas karkasi lapasesta oikein kunnolla. Mä en kertakaikkiaan osaa syödä sivistyneesti mitään sokeripitoista missä lukee "herkku"; aina on pakko vetää siihen tappiin asti kun tulee huono olo ja v*tutus ja morkkis. Se huono olo on kaikkein pahin. Ja se tieto, että mun oikeasti pitäis jättää hyvin minimiin kaikki sokerimässyt, mulle on siitä lääkäri sanonut ja rintahoitaja sanonut. Koska mä oikein opin?
Eli ääripää tai ei, nyt on pakko taas tarttua toimeen. Asetin itselleni facebookissa uuden sokerittomuushaasteen. :D
Julkisen paineen alla on parempi toimia, ja nyt mun on ainakin pakko tehdä niinku olen uhonnut. :) Tervetuloa virkeämpi ja energisempi elämä! (sitäpaitsi puntari näyttää joulun jäljiltä 4kg enemmän!!!!!)

(kuva lainattu täältä)

Flunssa senkun jatkuu mulla ja tyttärellä. Soitin äsken terveysasemalle ja saatiin kuin saatiinkin aika lääkärille. Mun kurkku ei ole aikoihin ollut näin kauaa näin kovaa kipeä ja yleisvointikin on ihan pohjalukemissa, pientä lämpöilyä on kestänyt jo monta päivää. Tyttärellä ei ole kuumetta, mutta tuo yskiminen ja limaisuus on ihan kamalaa. Raukka pieni yskii ja krohisee kaiket ajat, varsinkin öisin, ja lopulta sitten yökkää kun on yskinyt niin kovaa ensin. Pakkohan tässä on näytille päästä. Jos mitään ei sitten olekaan, niin ainakin ollaan käyty tarkistuttamassa. On kestäny niin kauan jo tämmönen.

Nyt pitää mennä herättelemään tyttöstä niin ehditään ajoissa lääkärille.

Asiaa aiheesta ja sen vierestä. Enimmäkseen vierestä.

Taas on viikko vierähtänyt ja tuntuu kuin ei olis ehtiny kunnolla edes hengähtää. Mä oon niin väsynyt kokoajan kun nukun huonosti (=liian vähän, en tajua mennä ajoissa nukkumaan ja aamulla herätys puoli kuudelta). Salillekaan en ole päässyt kuin kerran tällä viikolla; eilen olis ollut salipäivä mutta jätin sen väliin kun lapsia piti kuskata koko ilta ja tänään oon ollut töiden jälkeen tuntikausia tekemässä tehtävää koululla.
Toisaalta mun niska ja yläselkä on ihan jumissakin, joten tauko on varmasti tehnyt fyysisesti ihan hyvää. Mieli on silti malttamaton. Huomennakaan en ehdi kun tehtävän teko jatkuu ja lauantaina onkin sitten toisiksi nuorimman 7v-synttärit. No ehkä sunnuntaina onnistaa. Varmaan mä oon siihen mennessä jo ihan surkastunut. >:(

Motivaatio treenaamiseen on kyllä kasvanut viime aikoina. Kunhan tämä loppuviikko on ohi, työnteko jatkuu siitä mihin se jäi. Ensi viikolla pääsen teippauttamaan kauan kipuilleen ranteeni. Kinesioteipit on aiemmin auttaneet koviin selkäkipuihinikin ja odotan kyllä innolla sitä, minkälainen vaikutus teipeillä on ranteessa. :)

Nojoo. Eilen innostuin värjäämään hiukseni, ihan kotivärillä vain. Keräilin päällisimmät hiukseni pinneillä yhteen ja levitin värin kauttaaltaan muualle hiuksiin ja tadaa mulla on luonnolliset ja ilmaiset vaaleat raidat päässä ja tukka on tummempi. Olipas kätevää. Muuten hyvä, mutta kuten kotivärien kanssa yleensä käy (ainakin mun kohdalla), väri ei ole ihan sellainen kuin piti vaan tietenkin tummempi. Ehkä tähän tottuu ajan kanssa, ja edelleenkin olen varaamassa aikaa sinne hiustenleikkuuseen josta jo viime viikolla uhosin (oon aika tehokas kuten huomaatte!).
Jotkut sanovat että hiustenlähtö voi johtua kovasta treenaamisesta ja liian vähäisestä rasvojen saannista. Mun onkin pitänyt käydä ostamassa lisää omega3-tabletteja ja kaipa mä muutenkin oon viime aikoina syönyt vähän huonosti hyvien rasvojen kannalta ajateltuna. Yksi kehoitti mittauttamaan kilpirauhasarvot; liikatoiminta kuulemma saattaa aiheuttaa hiusten irtoamista. Meillä on tuota kyseistä sairautta ihan lähimmässä suvussa ja rasite on siis aika suuri. Ihan hirveesti ei kiinnostaisi enää mitään uutta lääkitystä tai sairautta tähän sumaan hankkia, toisaalta.
Joku sitten tosiaan meinaa, että Tamofen aiheuttaa tuota sulkasatoa ja joku muu sanoo että hiusten kuuluukin välillä lähteä ja vaihtua. Mikä tässä onkin sitten probleemana, mun on joka tapauksessa paras käydä parturissa. Ja oma parturihan senkin sitten osaa arvioida, jos kyseessä on jokin epänormaali karvanlähtö.

Eilen kaupassa käydessäni silmäni osui aarteisiin; Citymarkettiin oli joulusuklaiden hyllyyn tullut uusia stevia-suklaita. :P Syyskuussa ostin laivalta näitä Cavalier-merkkisiä steviasuklaita, mutta nämä cittarin versiot on ihan uutta mulle. Levyjen lisäksi sieltä löytyi patukoita mutta ne jätin ostamatta. Nämä on nyt kuitenkin testattu ja hyviksi havaittu. Suosittelen lämpimästi! Sokeria näissä ei ole lainkaan. (vaikken olekaan enää sokerilakossa, ajattelin pitää suhteeni sokeriin mahdollisimman viileänä)

Tänäänhän on Samhain-päivä. Päivä, jolloin pakanakalenterin mukaan tämän ja tuonpuoleisen maailman välinen seinä on ohuimmillaan. Uskomusten mukaan henget ovat liikkeellä ja houkuttelevat ihmisiä tuonpuoleiseen. Ikkunoilla pidettävät oranssit ja mustat kynttilät sitten pitää pahat henget loitolla. :) Kalenterin mukaan Samhainina vaihtuu myös uusi vuosi.

Meillä ei pahemmin juhlia vietetä, mitä nyt tavis-halloweenkauhujuttuja tehdään. Tässä on myös nuo pojan synttärit, joten varmaan olis hyvä joku kauhistuttavan herkullinen kakku tehdä. :)

kuva täältä

Rentouttavaa pyhäinpäivän viikonloppua kaikki ihanaiset! :)

Hiukset tippuu!!?

Mulla on joku karvanlähtöaika taas. Hiuksia lähtee vaikka miten paljon harjatessa ja pestessä, päälaella ja otsatukan alla näkyy lyhyitä hiuksia, jotka on ilmeisesti siis uusia hiuksia. Tuntuu että mulla on niin ohut poninhäntäkin nykyään ettei näillä kumilla ole ennen nähty. :/ Joko tämä johtuu

a) noista f***** Tamofeneista (pakkausselosteessa mainitaan haittavaikutuksena hiustenlähtö, ja oon lukenut että vaihdevuosina joillakin naisilla harventuu hiukset huomattavasti.. nice)
b) jostain ihan normaalista. Mulla on aiemminkin ollut tämmöisiä hiustenirtoamiskausia, mutta kun oon vuosikaudet ollut lyhyttukkainen, ei tuota lyhyiden (uusien) ja pitkien hiusten eroa ole ollut.

Ehkä mä päädyn b-vaihtoehtoon ja alan taas hengittää. Sieluni silmin kyllä jo näin itseni sitomassa huivia päähäni. ;#
Huomenna varaan itselleni ajan parturiin ja leikkautan tukan lyhyemmäksi. Siitä se sit kasvaa taas mittoihinsa, mikäli kyseessä tosiaan on ihan normaali hiusten vaihtumisprosessi. Jos musta on tulossa kalju, kaipa senkin aika äkkiä sit huomaa. ;)
Mielessä olis suunnilleen jotain tämänmoista

kuvat lainattu täältä

Ja mitä karkinsyömiseen tulee, niin päätin lopettaa sen samantien uudelleen. En mä osaa elää karkkien kanssa, homma karkaa aina lapasesta. Pystyn helposti kiskomaan yhden pantteripussin omaan napaani, ja jälkeenpäin mulla on poikkeuksetta huono olo. Kannattaako siis? No ei kai. Jos nyt pysyisin erossa niistä, tällä kertaa lopullisesti. Suklaan kanssa suhde ei enää ole noin takkuinen, sitä pystyn syömään vähän ja sivistyneesti, jotain olen siis ehkä oppinut näiden lakkojeni aikana.

Kävin eilen ja tänään salilla. Yleensä en mene kahtena päivänä peräkkäin, mutta nyt kun oon joutunut olemaan koko viikon poissa sieltä, ajattelin ottaa vähän takaisin kun kerran energiaakin riitti. Eilen tein rinta-selkä-olka-vatsa-treenin ja tänään rääkkäsin käsiä, jalkoja ja vatsaa. Eilinen treeni oli vähän ontuva kun kunto oli vähän pohjassa, mutta tänään homma oli jo ihan toinen. Sain kohdistettua treenin tosi hyvin oikeisiin paikkoihin ja huh kun lihaksissa tuntui mukava polte. Katsotaan pääsenkö huomenna kävelemään. :D

Mun poikapuoleni voitti tänään Koululiikuntaliiton painimestaruuskisassa KULTAA!! Me ollaan niiiiiiiin ylpeitä pojasta! Se on tehnyt niin ison työn noiden treeniensä ja kuntonsa eteen ja nyt se palkittiin! Aivan upeaa! <3

Huomenna on pojilla vielä syyslomaa, mä itse menen jatkamaan työharjoittelua. Illalla menen vielä kävelylle ystävän kanssa. Mukavaa sunnuntai-iltaa muillekin! :)

Sunnuntaifiiliksissä

Eilisen sokerisynninpäästön seurauksena söin mutakakkua, pari riviä Milka-suklaata ja hedelmäkarkkeja. Olo ei ollut sen kummempi kuin yleensäkään, mitä nyt hienoinen huono omatunto vaivasi, lähinnä lakon keskenkaiken lopettamisen takia. No, en aio ottaa syyllisyyttä niskaani. Elämä on. :)

Tänään menin omalle salille ja tein jalat ja kädet. Kotona jumppasin vatsalihaksia tyttären kanssa (haasteellista, hyvin haasteellista!!) ja salilta pääsin kerrankin aika nopeasti. Kyykkyyn sain lisätä painoja; vaivainen kymenen kilon lisä tuntui reippaasti ja viimeiset toistot oli haastavia. Maastavetokin tuntui mukavasti pienellä painojen lisäyksellä ja kun oon nyt hokannut tehdä sen ihan lattialta asti (tollo minä, enhän mä oo tehnyt maastavetoa kuin viimeiset sata vuotta, ja aina jättänyt tangon paljon ylemmäs!), se tehoaa takareisiin ja takapuoleen ihan erilailla.

Rimpula

 

 

 

Kädet tein nyt erilailla myöskin; ojentajat ja hauikset ensin kinesis-laitteessa, jonka liikeradat jäljittelee taljakonetta. Kivan polton niihin sai kun laittoi oikean määrän painoa.

Kaiken kaikkiaan oon tyytyväinen tämän päivän treeniin. Huomenna lienee taas jalat kipeät. :)
Nyt pitää aloitella lasten iltatoimia. Mulla on huomenna aamuvuoro, joten itsekin saa mennä ajoissa nukkumaan.
Odotan huomista iltaa kun kolmoselta alkaa taas Isänmaan puolesta-sarja. :) Se jäi viime kaudella niin jännään kohtaan! Jee. :)

Tähän loppuun vielä mun uusi lempparibiisi, jonka lapsiparatkin on jo oppineet laulamaan ulkoa. Se myöskin jää kivasti soimaan päässä, silleen korvamatomaisesti. Olkaa hyvät. :)

Kukkurukuu- Mariska & Pahat Sudet

Ihanaa sunnuntai-iltaa teille! <3

Ääripäästä keskitielle

57 päivää ilman sokeria. Haaste oli 71, mutta päätin että se saa loppua nyt. Ilman mitään dramatiikkaa, päätin kauppareissulla että tänään haluan kahvin kanssa mutakakkua ja illalla suklaata. Onneksi mulla on laivareissulta ostettu suklaalevy odottamassa. :P Mutakakku löytyi kaupasta. Ja on muuten taivaallisen hyvää! <3
Eräs viisas rakas ystäväni sanoi ettei ole ääripäiden ystävä. Ja kun asiaa miettii, siinä on kyllä järkeä. Siis ääripäiden välttelyssä, kun kultainen keskitie on paljon viisaampi valinta. Se, että mun on vaikea löytää kultainen keskitie karkinsyömisen kanssa, on opittavissa oleva juttu. Pakkoko mun on tehdä asiasta niin vaikea itselleni? Jos pidän kerran viikossa mättöpäivän tai olen kokonaan ilman esim juurikin sokeria (missään muodossa siis), alkaa mua ihan varmasti ärsyttää koko juttu ennen pitkää ja mieliteot vain kasvaa. Jos annan itselleni luvan syödä sitä _joskus_, ei mun teekään sitä niin mieli. Ja tuo on ihan koettu ja todistettu asia.
Terveellisestä ruokavaliostani en silti aio luopua. Edelleen syön sillä ajatuksella että haluan lihasteni kasvavan ja kehoni pysyvän terveenä. Ei silti liene paha pitää huota myös henkisestä hyvinvoinnista. Tällä en nyt tarkoita sitä, että pää pysyisi kasassa ainoastaan suklaan ja karkkien mättämisellä, vaan sitä, että ne ääripäät on oikeasti ainakin mun kohdallani huono juttu.

Eilen kävin toisen hyvän ystävän kanssa mulle ihan uudella punttisalilla. Oma mieheni käy tuolla salilla, mutta mä en ole koskaan aiemmin käynyt koko rakennuksessa. Tunnelma (ja hengitysilma!!!) oli heti ihan erilainen, treenaahan tuolla myös miehet. Laitteet ja painot oli heti ihan erilaisia kuin meidän salilla ja mm käsipainoja löytyi ihan tähtitieteellisiin painomääriin asti. :) Sain tehtyä oman yläkropan treenin kuitenkin oikein hyvin vieraasta paikasta huolimatta. Kaverini on käynyt tuolla jo kauan ja tiesi hyvin kaikesta ja osasi neuvoa. Joitakin liikkeitä, kuten rintalihakset esimerkiksi, tein ihan erilailla kuin yleensä, ja nyt tuntuu! Näin kipeänä en olekaan hetkeen ollut. Myös ylä- ja alataljat oli erilaista siihen verrattuna, miten yleensä selkää treenaan. Ylätalja on kyllä tehokas, sitä oon kaivannut aiemmilta saleilta joissa olen ennen nykyistä käynyt.
Mutta, kyllä mä mielelläni käyn jatkossakin omassa tutussa paikassani. Siellä mulla on kaikki niin selvää ja tuttua, tiedän just mitä pitää tehdä. Vierailut silloin tällöin muualla on silti ihan kivoja, varsinkin kun on hyvä seuraa. Meillä oli oikein hauskaa eilen, välillä melko hervotonta naurua kun olisi pitänyt raskaita painoja nostella. :D Saatiin silti hommat tehtyä niinkuin pitikin. Yhteistreeniä ja kanssakäymistä parhaimmillaan. <3
Tämä ystävä on tullut yllättävän läheiseksi lyhyessä ajassa. Saimme kuin puolivahingossa tietää olevamme melkein sukulaisia pariakin kautta, meillä on siis yhteisiä läheisiä sukulaisia vaikka toisillemme emme ole varsinaisesti verisukua. Oon hyvin iloinen tästä uudesta tuttavuudesta ja haluan ehdottomasti tutustua sukulaisiinkin. :))

Väsymys vaivaa edelleen. Työharjoittelu etenee oikein mainiosti. Odotan innolla aina seuraavaa työpäivää. Mun pitäisi tehdä joitakin kirjallisia töitä mutten vaan saa itsestäni irti mitään. Ajatuksen tasolla työt on, muttei oikein tunnu löytyvän sellaista aikaa, että ehtisin istua ja paneutua. Ja sitten on yksi isompi tehtävä, joka nyt ei harjoitteluun liity, mutta joka pitäisi kuitenkin tässä lähiaikoina tehdä. Enkä mä ymmärrä siitä niinku yhtään mitään. Ehkä, jos vain saisin itseni keskittymään kunnolla, sekin onnistuisi. Onneksi mulla on viisas työpari jolta voin kysyä apua. :)
Silti olisin ehdottomasti sitä mieltä että voisin ihan hyvin suorittaa tutkinnon pelkästään työharjoittelulla. Käytännön ihmisenä mun on paljon helpompi oppia oikeista hoitotilanteista kuin mistän teorioista. Tiedän toisaalta kyllä että teoriahan se on joka sitä käytäntöä tukee, ja se on pakko oppia. Mutta kun oon aika blondi ja mun keskittymiskyky on tällä hetkellä suunnilleen samaa luokkaa kuin meidän koiralla. :D

Nyt on lauantai, vapaapäivä ja lepopäivä. Lihakset on arat eilisestä ja hirveä väsy painaa. Mies oli kiltti ja siivosi aamupäivällä. Esikoinen lähti yökylään, muut lapset on kotona. Illalla aion avata tuon ihanan suklaalevyni ja katsoa digiboksille tallennetun "Sisko tahtoisin jäädä"-elokuvan. Kynttilät voisi laittaa palamaan, ne on niin ihania.
Vaikka on roosanauha-kuukausi parhaimmillaan (tai pahimmillaan, riippuu miltä ressikantilta katsoo), mua ei ahdista lainkaan. Pelkoja ei sen suhteen tällä hetkellä ole, ehkä mä alan hiljalleen olla taas astetta ehjempi, noin niinku henkisesti? Ja nyt kun oon saanut taas proteesitkin uusittua oikean kokoisiksi, kaikki on entistäkin mukavampaa. :D
Kävin muuten uimahallissa alkuviikosta ja huomasin saavani varsin paljon katseita osakseni. Uusi tatskani ja arpeni kiinnitti monen huomion ja mua ei sekään hirmuisesti enää vaivannut. Oon ihan ylpeä kummallisesta rintavarustuksestani, niin kummalliselta kuin se ehkä kuulostaakin. :D

Perjantain uppokumo

Miten väsynyt ihminen voi olla? Mä ainakin voin sanoa olevani ihan naatti. Takana on ensimmäinen viikko työharjoittelua. Oon ollut koko viikon tosi väsynyt, varmaankin osittain siksi kun olin just kipeänä, ehkä myös siksi kun yöunet on jääneet taas melko vähäisiksi, lisäksi uusi harjoittelu on vähän jänskättänyt (vaikka harjoittelupaikka onkin tuttu+turvallinen+kaikinpuolin mukava), ja olenhan päässyt takaisin kunnon punttitreenin lumoihin viikon pakkotauon jälkeen. Vaikka löydän tälle väsymykselle monia luonnollisia selityksiä, hiipii väkisinkin mieleen se sama vanha "mitäs jos mulla onkin joku metari jossain päässä tai keuhkossa tai tai tai..." :/
Tämä menee ohi, kunhan saan nukuttua kunnolla, nih. Syksyisin oon usein väsynyt ja nukun huonosti, nyt huonounisuutta on jatkunut kesästä asti, tosin nyt sekin alkaa jo vähän helpottaa. Onhan tässä toki ollut kaikenlaista stressiäkin.
Mun väsymys saa aikaan sen että oon ihan pihalla kokoajan. Unohtelen asioita, kuten työharjoittelussa tehtävät teoreettiset jutut, sovitut tapaamiset tai puhelut kavereiden kanssa (sori!!).. Yhtenä aamuna herätin isot pojat puoli kuudelta, vaikka tarkoitus olisi ollu herättää ne puoli seitsemän (olivat menossa kasiksi kouluun, ja heräävät aina tuntia aikaisemmin ehtiäkseen syödä ja pukea kaikessa rauhassa), unohdan antaa koiralle ruuan jne. Nolo.

Sokerilakkoa on takana nyt 49 päivää. Paino ei enää ole onneksi pudonnut enempää, se on tasaantunut nyt. Tähän alkaa jo tottua, enää ei niin tee mieli herkkuja ja karkkeja (paitsi ehkä suklaata ja keksejä). Vireystasossa en nyt juuri ole huomannut mitään positiivistä eroa entiseen, päinvastoin, kuten tuossa aiemmin kirjoitin. Tosin, mistä sitä tietää miten väsynyt mä olisin jos tähän vetäisin vielä herkkujakin.
Salilla menee tosiaan hyvin, kaksi viimeistä kertaa on olleet jo ihan tehokkaita. Painoja saa taas laittaa kunnolla eikä huimauksesta tietoakaan. Oon tyytyväinen kyykkyihin, joita oon tehnyt nyt alempaa kuin ennemmin. Painoja laitan tietenkin vähemmän kuin aiemmin, mutta pikkuhiljaa sitä voimaa kuitenkin tulee tälläkin tavalla ja takapuoli ja reidet saa kunnolla kyytiä. Ja on kipeät. :D
Huomenna on yläkropan päivä ja odotan sitä jo innolla. Kivaa kun taas jaksaa. :)

Ruokaa pitäisi syödä enemmän. Yritän ja yritän, mutta jokin mättää kun en vain saa sitä puolta ruotuun. Unohdan syödä, en tajua syödä tarpeeksi paljon (en varmaan kun koko elämän oon koittanut tehdä päinvastoin ja homma on iskostunut syvälle tapoihin ja tottumuksiin). Voisi olla hyvä joku ennalta suunniteltu runko, mutta epäilen, että mun keskittymiskyky ei riitä semmoiseen nyt. Eli umpikujassa kai ollaan. Mä tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä mutten osaa/jaksa/ehdi/viitsi/uskalla/whatever toteuttaa sitä. Eikä ole rahaakaan semmosiin nyt. No, mun pitää vain ottaa itseäni niskasta kiinni. Sainhan mä sokerilakonkin aikaiseksi, miksen siis tätä.
Tänään syötiin päivälliseksi pizzaa, joka oli pitkästä aikaa ihan taivaallisen hyvää. Huomenna on sitten sormet ja nilkat turvoksissa moisesta suola- ja rasvapommista. :P Oli se toki sen arvoista. :)

Sairastelu jatkuu meillä, nyt on vuorossa mies. Toivottavasti lapsiin ei nyt enää tartu. Tai muhun.

Niin joo, ja hyvää Roosanauha-päivän iltaa kaikille!

Asiat etenee

Huhhuh, asioihin saatiin yhtäkkiä vähän vauhtia. Eilen postilaatikkoon kopsahti kirje TYKS:istä, kutsu kirurgian polille rekonstruktion suunnitteluun. Aika on tammikuun loppupuolelle. Hirrrween nopeasti tuo tuli, olin odottanut että se voisi tulla joskus keväällä. Eipä mitään, menen hyvin kiinnostuneena ja innostuneena keskustelemaan kirurgin kanssa. Ja itse leikkaus tulee varmasti olemaan vasta pidemmän ajan kuluttua.

Soitin rintahoitajalle ja tiedustelin, voisiko helmikuulle suunniteltua 2. vuosikontrollia aikaistaa. Hoitaja antoi mulle ajan mammografiaan + ultraan + verikokeisiin jo joulukuulle..!!! Noiden jälkeen on sitten lääkärintapaaminen.

Huhhuh. Mä olin jotenkin tuudittautunut tähän suloiseen tapahtumattomuuteen vielä pariksi kuukaudeksi, ja nyt yhtäkkiä tapahtuukin ja paljon! No, onneksi tässä on kuukausi armonaikaa, ja koulustakin ehtii alkaa joululoma ennen tuota kontrollia. Ja mukavaa on myös se, miten asioita saa järjestettyä ja onkologian puolella ollaan kovin joustavia ja huomaavaisia.
Nähtäväksi jää, pystynkö mä keskittymään koulujuttuihin nyt ollenkaan, nuo tulevat jutut vievät kyllä aikalailla ajatuksilta tilaa. Niin positiivisessä kuin negatiivisessakin mielessä. Minä, ainainen jännittäjä, voi mua raukkaa. :D

V on kitissyt tänään koko aamupäivän. Roikkunut mun jaloissa ja tinttaillut. Sillä on kokoajan sormet suussa ja kuola valuu; mahtaako olla tulossa uudet poskihampaat. Muhun iski hirmuinen suklaannälkä. :/ Vuoden alusta saakka olen ollut ilman karkkia ja maitosuklaata, ja ihan mainiosti olen selvinnyt ilman. Ei ole tullut juurikaan mielitekoja noiden suhteen. Nyt minä hyväkäs menin tekemään "päätöksen" siitä, että karkki/suklaalakko saa väistyä ja palata takaisin vasta joulun jälkeen. Oon nautiskellut tobleronea ja paradisia ja pätkiksiäkin ja hip hop. Taas ollaan niin jumissa niin jumissa. Mieli tekee kokoajan jotain makeaa. Kyllä kannatti.
No, ehkä mä annan nyt armon käydä oikeudesta, ja jos meinaa karata mopo käsistä, voin pistää namit jäähylle jo ennen jouluakin (vaikka odotankin marmelaadikarkkeja kuin kuuta nousevaa)

Tänään olis salipäivä, saa nähdä saanko raahattua luuni sinne.