Joulustressiä vai ei?

Olen hyvin taipuvainen stressaamaan kaikkea. Joulustressi kuuluu bravuureihini; yleensä alan hermoilla jo marraskuun alussa ja hermoilen jouluaattoon asti. Pitäis ostaa lahjat, pitäis siivota joulusiivoukset, pitäis tehdä ruokaa, pitäis olla sitä ylimääräistä rahaakin jostain.. Tänä vuonna mua ei ressaa vielä yhtään, vaikka ollaan jo pian joulukuun puolivälissä. Päätin että joulusiivoukset saa jäädä ihan normaaliin viikkosiivoukseen (kuka niihin kaappeihin menee jouluna kyttäämään?). Lahjat hankitaan kun keritään, ne on ennenki löytyneet kaupasta aatonaattona; miksi IHMEESSÄ niitä ei voisi silloin hakea? Kaupat on muutenkin silloin paljon tyhjempiä, kun kaikki ihmiset on ressanneet jouluostoksensa jo paljon aikaisemmin. Ja lahjoja ostetaan sen verran kun on varaa. Lähimpien ihmisten kanssa on tehty sopimus, ettei lahja-asioilla stressattaisi enää, kaikki tietää että mä olen kotihoidontuella. Ehkä se joulumieli löytyy jostain ihan muualta kuin kiiltävistä kaapeista ja isosta lahjavuoresta? (nojoo, mä oon laiska ja inhoan kaappien raivaamista, en mä oikeasti niitä ole joka jouluksi siivonnukaan). Ruuanlaitto on välttämätön paha, onneksi mun armas aviomies on halukas ja osaava kokki. Ja onneksi melkein kaiken saa nykyään valmiina tai ainakin puolivalmiina. On sitten enemmän aikaa lämpimällä joulumielellä toppuutella lapsia kun ne kiukuttelee ja riitelee kun kaikkia lahjoja ei saakaan avata seitsemältä aamulla. Mä itse pärjäisin vallan mainiosti ilman jouluruokaa, en ole koskaan siitä tykännyt. Mutta on kai ihan kohtuullista tarjoilla sitä muulle perheelle, ne kun siitä tykkää. (*puist*)
Tänä jouluna en aio ahtaa naamaani sataaviittäkymmentä suklaarasiaa. En ole vielä päättäny, sallinko itselleni tavis-suklaata vai pitäydynkö sivistyneesti tummassa tai raakasuklaassa. Mutta en aio ottaa siitäkään ressiä.

Joulu tulee joka tapauksessa, stressas tai ei. Ja se on ihan yhtä nopeasti ohi. Älkäätte käsittäkö kuitenkaan mua väärin, mä kyllä tykkään joulusta. Inhoan vain tätä stressiä joka vyöryy joka puolelta niskaan. Jos kaiken hermoilun sivuuttaa, joulu on vallan ihanaa aikaa. <3 Kaikkein ihaninta on se kun saa kuunnella joululauluja, katsoa lastenohjelmia koko päivän lasten kanssa (jos ne ei riitele) ja käydä aattokävelyllä. Nauttia hyasintin tuoksusta ja poltella kynttilöitä. Seurailla lasten touhuja kun ne kokeilee uusia lahjojaan. Ja odottaa kieli vyön alla välipäivien alennusmyyntejä. :P

Tänään on ollut helppo hengittää. Viime yön nukuin pitkästä aikaa hyvin, en edes tiedä missä vaiheessa olen ottanut piikkimaton pois selkäni alta. Aamulla nautiskelin kirkasvalolampun loisteesta ja kahvikupillisesta ennenkuin lapset heräs. Ajattelin, että taidan olla kyllä aika onnellinen. Ja onnekas. :)

Pyhä vetämättömyys ja muuta jupinaa

Musta on tullut jotenkin hidas syöpävuoden jälkeen. Aina mä olen hyvin mielelläni lykännyt asioiden tekoa tuonnemmaksi, mutta nykyään mä olen superhidas. Nytkin on vapaapäivä, mun pitäis ommella muutama juttu ompelukoneella, mun pitäis siivota, neuloa aloittamaani sukkaa (jossa on ollut varsi melkein-valmiina jo pian kuukauden...), pitäis lukea sisätautiopin tenttiin, pestä vaippapyykkiä, lanoliinittaa villahousuja... jnejnejne. Aikaa kyllä olis, mutta mistä mä revin energian tuohon kaikkeen?
Kyllähän mä siis tietenkin saan asiat tehtyä ja kodin hoidettua, mutta kun se aloittaminen on niiiiiiiiiiin muka-vaikeaa. Asiaa ei tietenkään helpota lainkaan se, että sitämukaa kun saan siivottua, V vetää koiran kanssa kaiken takas lattialle. Eli kannattaako siis edes aloittaa? ;)

Joulukuu lähestyy ja sitämukaa myös vuosikontrolli. Alan jännittää sitä jo aika kovaa, se tulee jo uniinkin. Tunne on vahvasti semmonen, ettei sieltä mitään ikävää löydy. Mutta silti jännittää.

Just yksi vertaissisko kertoi hukanneensa proteesinsa. Mulle käy myös niin kaiken aikaa. Varsinkin kun olis kiire, en löydä sitä mistään. Mua ärsyttää suunnattomasti moinen irtojuttu, se retajaa ja pyörii milloin missäkin. Koirakin sen välillä yrittää napata, on joskus ehtinyt napatakin.
Mä niin odotan sitä korjausleikkausta. Sitten ei enää tarvi aamukiireessä etsiä yhtä ruumiinosaa pitkin asuntoa. Kaiken huippu olis se että se menis liivien mukana pesukoneeseen.. niinkin on meinannut pari kertaa käydä.

Ehkä mä nyt kuitenkin aktivoin itseni ja menen siivoamaan, vieraitakin on pian tulossa.