Pitkän viikon jälkeen

Taas on viikko kulunut melkein loppuun. Työharjoittelu loppui eilen, läpi mentiin oikein mainioin arvioinnein! Mä tykkäsin niin olla tuolla, viihdyin tosi hyvin ja opin paljon uutta ja vanhoihin oppeihin löysin uusia näkökantoja. Työkaverit tuossa paikassa oli kultaisia ja kyllä mun pitää sanoa että mun tulee ikävä. :) Tuntuu oudolta kun nyt en sit enää maanantaina menekään sinne.
No, en mä silti valita; mulla on viikko "lomaa" nyt kun koulusta on itsenäisen opiskelun viikko. Saatiin luokkakaverin kanssa tehtyä yksi seminaaritehtäväkin valmiiksi (lienen narissut siitä täälläkin jo aiemmin), ja nyt saa oikeesti vaan olla. :) Tai no, miten sen nyt ottaa tässä apinalaumassa. :D

Toissailtana aloin taas fiilistellä syöpäjuttuja ja ikäänkuin havahduin taas kerran; mähän oon oikeasti ollut kohta jo kolme vuotta ilman syöpää!! Se on jo aika hyvä saavutus. Ja kuten aiemminkin näitä miettiessä, itku siinä tuli taas ja samalla syöksähti mieleen kaikki kolmen vuoden takaiset tunnelmat. Siinä sitten mies mua lohdutteli kuten aina.
Jännä juttu, miten mä välillä saatan olla viikonkin ajattelematta koko asiaa sen kummemmin, pitkiä aikoja ilman että asia itkettää lainkaan. Ja sit yhtäkkiä parku tulee. No, tuli ja meni taas.

Pääsin viimein parturiin asti. :) Mun tukan lähtö vaikuttaa kuulemma ihan normaalilta ajoittaiselta karvanajolta, tuskin on siis mitään lääkityksestä johtuvaa. Tukka leikattiin ihanaan malliin, samanlainen mulla on ollut monet kerrat aiemminkin mutta ei nyt sit pitkään aikaan taas. Tykkään eniten siitä ku niskahiukset on lyhyet. :)

Eilen kävin hyvän ystäväni kanssa salilla, tällä kertaa vierailin ihan toisessa paikassa kuin missä käyn normaalisti. Kyseisessä paikassa ystäväni käy säännöllisesti. Myös oma mieheni treenaa tuolla ja olikin käynyt tekemässä oman punttinsa jo aiemmin iltapäivällä, kun me mentiin sit illalla. Puitteet on kyllä ihan erilaiset kuin "omalla" salillani, mutta silti oli ihan mukava käydä uudessa paikassa. Kerran olen aiemminkin käynyt tuolla. :)
Meillä oli kovasti hauskaa, eikä treeniä voi parhaimmalla tahdollakaan sanoa vakavamieliseksi. Tiedättekö fiiliksen perjantai-iltana, kun koko pitkä viikko on takana ja väsyttää, kaikki mahdolliset typerät asiat naurattaa? :D No, saatiin me ahkeroituakin. Oli kivaa tehdä liikkeitä kun oli joku vierellä potkimassa ja tsemppaamassa. Samaten se, kun esim ranskalaisessa punnerruksessa meinas viimeiset toistot vähän tihkaista, sain kummasti uutta puhtia kun kaveri seisoi vieressä valmiina auttamaan tangon nostossa.  Sain tosi hyvin tuntumaa ja poltetta lihaksiin, ja nyt onkin vähän arkuutta siellätäällä. Ja mieli hyvä. :)

Hyvä päivä

Ulkona paistaa aurinko! <3 Viime päivät on olleet niin harmaita, pimeitä ja sateisia. Tuntuu aivan oudolta kun on näin valoisaa. Nautin täysin siemauksin tästä.
Aamulla pidin kirkasvalolamppuani päällä ja imin siitä itseeni jokaisen valonsäteen mitä vain irti sain. Kun lapset heräilivät, kiipesi tyttäreni V sohvalle tyynyn kanssa ja asettui kirkasvalolaitteen viereen. Siinä hetken hengailtuaan, alkoi halailla isojaveljiä vuorotellen ja ihan selkeästi sai kaiken positiivisen energian tuosta valonlähteestä itseensä. Ja äidin sydän pakahtui taas kerran.

Käytiin aamusella kyläilemässä ystävien luona, sen jälkeen kun oltiin viety isoveli L eskariin. Isot pojat, J, C ja R olivat jo lähteneet koulutielleen.
Kyläpaikassa on V:n ikäinen lapsi sekä pienenpieni vauva. Oli ihanaa kun sai leikkiä toisten leluilla, ihanilla vauvanukeilla, ja seurakin oli mitä mainiointa. Vauveli tarkkaili ympäristöään ja oli niin syötävän suloinen, että taas mun sydän pakahtui. Sainpa pitää tuota pientä ihmettä sylissäkin. <3
Mun ystävä, varsin tärkeä ja rakas, oli ostanut mulle lahjaksi ihanan Missonin Lindexille täksi syksyksi suunnitteleman Roosanauha-rannekkeen. Mulle tuli niin hyvä mieli tästä, ranneke on ihana ja ajatus vielä ihanampi. Ja arvatkaa pakahtuiko sydän. :D

Mieli alkaa muutenkin piristyä. Olen taas ollut enemmän yhteydessä vertaissiskoihini, pienen tauon jälkeen, ja koen sen erittäin hyväksi asiaksi. Keskuteluissa on niin roisia huumoria, kuin vakaviakin pohdintoja, ja päällimmäiseksi mieleen jää valoisa, positiivinen kuva. Harmi kun melkein kaikki asuvat niin kaukana, yhtä ihanaista lukuunottamatta. Olisi kiva tavata kaikkia. Ehkä se joku kerta onnistuu, kunhan aika vähän kuluu ja mäkin voin lähteä kotoa kauemmas ilman kuopusta.

Mulla on ollut aika kovaa päänsärkyä viime aikoina. Välillä se yltyy niin ettei buranakaan meinaa tepsiä (mahdanko ottaa liian pienen annoksen kenties..). Väistämättäkin mieleen tulee kaikenlaista, tosin ne ajatukset onneksi kaikkoaa samantien. Yritän ajatella positiivisesti; särky johtuu todennäköisesti stressistä ja siitä etten ikinä muista laittaa silmälaseja, vaikka tarvisin niitä ihan oikeasti (tollo).

No, kaikki hyvin tässä osoitteessa. Nautitaan vielä parista kotipäivästä, loppuviikko meneekin sitten koulunpenkillä. :)