Jouluhiki ja sen välttäminen

Joulu tulee, sille ei voi mitään. Se tulee joka ikinen vuosi, vaikka miten stressais. Mulla on hirvee joulustressi taas, se alkoi jo kuun alussa, aina sama juttu. Mä tiedostan sen, mistä se johtuu, oon selitellyt kireää mielialaani miehellekin tuolla havainnolla. Yritän kaikkeni, jotta oppisin olemaan välittämättä tästä tietystä ilmiöstä, ja ehkä oon päässyt nyt jopa yhden askelen eteenpäin pyrkimyksessäni. Tänä jouluna meillä ei mennä minkään kaavan mukaan, mikä vähänkin tökkii. Me tehdän asiat juuri niinku halutaan ja ainoa asiaankuuluva rituaali saa tulla olemaan telkkarista tuleva Lumiukko ja Aku Ankan jouluparaati. En tarkoita sitä, etteikö meillä joulua juhlittaisi, tottakai juhlitaan, mutta mitään väkinäistä ei tehdä, jossei siis huvita. Uusperhe kun ollaan, meiltä lähtee isommat lapset toisaalle jossain vaiheessa joulua, eikä olla suunniteltu mitään senkään mukaan. Lahjavarasto alkaa olla siinä mallissa kuin se vain voi tässä tilanteessa olla. Tein pari löytöä nettikirpparilta jotka pääsee myös pakettiin, oon huisin tyytyväinen. :) Ensi jouluna ei enää kituuteta kotihoidontuella ja muutenkin taloudellinen tilanne on varmaan paljon paremmalla tolalla, silloin ei toivon mukaan tarvi näin kituuttaa. Mutta näköjään pienelläkin budjetilla voi selvitä, se on vain järjestelykysymys.Mua on hirmusti ärsyttänyt tämä joulun kulutusjuhlamaisuus ja ennen kaikkea ihmisten hössötys. Lahjojen rahallinen arvo sekä niiden mahdollisimman suuri määrä tuntuu olevan ihmisille se tärkein asia. Samaten se, että kynsin hampain pidetään kiinni tietynlaisesta kaavasta jonka mukaan on PAKKO mennä? No ei oo.

Olipa ihanaa eilen kun päästiin ulos syömään ja vähän asioita hoitelemaan. Käytiin Rossossa ja mä söin tapani mukaan (ai mitenniin kaavoihin kangistunut?) pannupizzan, hyvin uppos koko annos eikä edes tiukkaa tehnyt *tähän taas se punasteluhymiö*. No hyvää oli ja hyvä mieli jäi.
Täällä kotona oli mennyt kaikki hyvin ja lapsilla oli kuulemma ollut hauskaa. Ostettiin siskolle suklaarasia kiitokseksi. :) Oli kivaa pitkästä aikaa laittautua ja pukeutua vähän nätimmin, vaikkei mihinkään gaalaan oltukaan menossa.

Tänään on siivouspäivä; laitetaan koti viimein joulukuntoon kuusta myöten. Illemmalla mun pitää vielä tarttua siihen Maailman Rasittavimpaan Koulutyöhön, jota ollaan tässä veivattu jo viikkotolkulla, toivottavasti saatais se nyt siihen malliin ettei sitä tarttis enää miettiä. Ollaan kyllä mun mielestä nyt jo aika hyvin kartalla tuosta aiheesta, joten kaipa siitä hyvä tulee.  Hatunnosto työparilleni, joka on juuri saanut pienen vauvan ja silti hän jaksaa pakertaa tämän työn parissa. <3

Reipasta sunnuntaita kaikille muillekin!

Käsijumi AARGH!

Noin, nyt on sitten leikatun puolen käsivarsi ihan jumissa. Tai tarkemmin sanottuna siellä on joku jänne/hermo tms todella tiukalla ja kipeänä. Kun suoristan käsivarren ylöspäin, ottaa tajuttoman kipeää, kuin kyseinen hermo olisi lyhentynyt puolella. Jumppailen ja venyttelen sitä, koitan hieroakin, ei vaikutusta. Lisäksi huomaan, että arven kohdalla oli haalea, mutta iso mustelma.. voikohan se johtua vieläkin siitä puolentoistaviikon takaisesta mammografiasta? Kainalon lihasta kyllä survottiin koneeseen kaksikin kertaa.
Asiaa ei varmaan helpota sekään, että olen nyt salilla treenannut ihan normaaliin tapaan käsivarsiani, eilen en tullut ajatelleeksi koko asiaa ja tein vielä kovemmilla painoilla. Lienee ehkä paikallaan pitää pientä taukoa käsitreenistä nyt.

Nyt pidän taukoa myös tämän kirjoittamisesta, palaan asiaan joulunpyhien jälkeen.

OIKEIN MUKAVAA JA RAUHAISAA JOULUNAIKAA KAIKILLE! <3

Joulustressiä vai ei?

Olen hyvin taipuvainen stressaamaan kaikkea. Joulustressi kuuluu bravuureihini; yleensä alan hermoilla jo marraskuun alussa ja hermoilen jouluaattoon asti. Pitäis ostaa lahjat, pitäis siivota joulusiivoukset, pitäis tehdä ruokaa, pitäis olla sitä ylimääräistä rahaakin jostain.. Tänä vuonna mua ei ressaa vielä yhtään, vaikka ollaan jo pian joulukuun puolivälissä. Päätin että joulusiivoukset saa jäädä ihan normaaliin viikkosiivoukseen (kuka niihin kaappeihin menee jouluna kyttäämään?). Lahjat hankitaan kun keritään, ne on ennenki löytyneet kaupasta aatonaattona; miksi IHMEESSÄ niitä ei voisi silloin hakea? Kaupat on muutenkin silloin paljon tyhjempiä, kun kaikki ihmiset on ressanneet jouluostoksensa jo paljon aikaisemmin. Ja lahjoja ostetaan sen verran kun on varaa. Lähimpien ihmisten kanssa on tehty sopimus, ettei lahja-asioilla stressattaisi enää, kaikki tietää että mä olen kotihoidontuella. Ehkä se joulumieli löytyy jostain ihan muualta kuin kiiltävistä kaapeista ja isosta lahjavuoresta? (nojoo, mä oon laiska ja inhoan kaappien raivaamista, en mä oikeasti niitä ole joka jouluksi siivonnukaan). Ruuanlaitto on välttämätön paha, onneksi mun armas aviomies on halukas ja osaava kokki. Ja onneksi melkein kaiken saa nykyään valmiina tai ainakin puolivalmiina. On sitten enemmän aikaa lämpimällä joulumielellä toppuutella lapsia kun ne kiukuttelee ja riitelee kun kaikkia lahjoja ei saakaan avata seitsemältä aamulla. Mä itse pärjäisin vallan mainiosti ilman jouluruokaa, en ole koskaan siitä tykännyt. Mutta on kai ihan kohtuullista tarjoilla sitä muulle perheelle, ne kun siitä tykkää. (*puist*)
Tänä jouluna en aio ahtaa naamaani sataaviittäkymmentä suklaarasiaa. En ole vielä päättäny, sallinko itselleni tavis-suklaata vai pitäydynkö sivistyneesti tummassa tai raakasuklaassa. Mutta en aio ottaa siitäkään ressiä.

Joulu tulee joka tapauksessa, stressas tai ei. Ja se on ihan yhtä nopeasti ohi. Älkäätte käsittäkö kuitenkaan mua väärin, mä kyllä tykkään joulusta. Inhoan vain tätä stressiä joka vyöryy joka puolelta niskaan. Jos kaiken hermoilun sivuuttaa, joulu on vallan ihanaa aikaa. <3 Kaikkein ihaninta on se kun saa kuunnella joululauluja, katsoa lastenohjelmia koko päivän lasten kanssa (jos ne ei riitele) ja käydä aattokävelyllä. Nauttia hyasintin tuoksusta ja poltella kynttilöitä. Seurailla lasten touhuja kun ne kokeilee uusia lahjojaan. Ja odottaa kieli vyön alla välipäivien alennusmyyntejä. :P

Tänään on ollut helppo hengittää. Viime yön nukuin pitkästä aikaa hyvin, en edes tiedä missä vaiheessa olen ottanut piikkimaton pois selkäni alta. Aamulla nautiskelin kirkasvalolampun loisteesta ja kahvikupillisesta ennenkuin lapset heräs. Ajattelin, että taidan olla kyllä aika onnellinen. Ja onnekas. :)