Nro 4 OK!

Noin tuli käväistyä neljännessä vuosikontrollissa tänään. Mammografiassa ja ultrassa tulokset oli puhtaat, kuten pitikin. :) Vähän meinas iskeä paniikki mammografiahuoneessa kun hoitaja otettuaan normaalit otokset katseli tietsikan monitoria ja pyysi että otetaan vielä yksi sivukuva terveestä rinnasta. Kävin kyttäämässä näytöllä näkyvää kuvaa ja yritin huomata, onko siinä jotain ihmeellistä. Hoitajakin sanoi ettei mitään hätää, kysyi kuitenkin, olenko tuntenut mitään erityistä viime aikoina.. No otettiin viimeinen kuva ja menin käytävälle odottamaan ultraan pääsyä. Mieli oli heti samantien ihan sekaisin, näin sieluni silmin miten ultraava lääkäri pudistaa päätään ja sanoo että täällä näkyy _jotain_. Mietin siinä istuessani että toivottavasti ei ketään tuttua kulje siitä ohi (mulla on paljon tuttuja töissä sairaalassa), muuten alan pillittää. No eikö kaikista maailman ihmisistä mun isosisko käppäile siihen ja tietenkin tulee juttelemaan. Mä en saanut sanaa suustani, näytin vain miehelleni hetki sitten lähettämäni viestin, jossa kerroin tuosta mammografiasta. Ja aloin pillittää. :/
Sisko lohdutteli ja sanoi että kaikki on varmasti hyvin. No pian pääsin ultraan ja lääkäri sanoi heti mammografiakuvien olleen täysin puhtaat, ylimääräinen kuva oli otettu vain siksi että halutaan olla tarkkoja ja varmoja. HUH! Siinä ultratessaan lääkäri kysyi olenko käynyt rintojen magneettikuvauksessa ja mä aloin heti taas epäillä kaikkea. Tivasin ja tenttasin lääkäriltä että onko kaikki nyt varmasti niinku pitääkin ja ettei edes epäilystä ole mistään ikävästä, johon lääkäri kärsivällisesti vastasi että kaikki on oikein hyvin. En tiedä sitte, kuuluuko magneettikuvaus normirutiineihin tässä tapauksessa? Mä oon ajatellut että se otetaan vain tarvittaessa.
No sanoin että tuon jäljelläolevan  rinnankin sais mun puolesta leikata pois, olis helpompaa kun ei tarttis kokoajan miettiä milloinka se tauti iskee siihen. Lääkäri sanoi että poisto voi ihan hyvin olla mahdollista, mutta todennäköisyys toiseen rintaan leviämiseen on pieni koska mun kasvain oli duktaalinen. Toisen tyyppisessä syövässä tuo on kuulemma enemmän mahdollista. Päätin jäädä miettimään asiaa. Ei kyllä haittais vaikkei tota tossa oliskaan. Onhan proteeseja ja ehkä mahdollisuus saada korjausleikkaus siihenkin sit joskus? Hm.
Kävin myös verikokeessa, mutta niitä tuloksia en saanut vielä.

Hermoilukäytävä

Aamulla meinasin ensin jäädä kotiin ja jättää koulutunnit väliin. Lopulta mulle tuli niin huono omatunto että lähdin kuitenkin vietyäni tytön päiväkotiin ensin. Olisin vain hermoillut täällä kotona koko päivän saamatta mitään aikaiseksi, joten tuo oli ihan hyvä juttu. Sainpa nähdä luokkakavereitakin vielä ennenkuin ensi viikolla siirrymme koko porukka harjoittelupaikkoihin. Sitten tapaammekin vasta tammikuussa seuraavan kerran. Oon ehkä maininnut aiemminkin, mutta meillä on ihan paras ryhmä, oon todella onnekas kun pääsin tuohon porukkaan. Kamala ajatella että pian koulu on ohi ja tiet eroaa. 

Tosireipas koululainen

Kun tunnit oli ohi, mulla oli aikaa vielä ennen kontrolliin menoa, joten lähdin kaupungille. Kävin syömässä hesesalaatin ja jotenkin ajauduin H&M:lle josta mukaan lähti neulemekko, josta oon haaveillut jo kuukauden päivät. Tunsin suurta huonoa omaatuntoa taas tuhlattuani moiseen kolttuun, mutta hyvien kontrollikuvien jälkeen ajattelin ehkä ansainneeni tuon mekon? :D Sitäpaitsi mun vanhempi neulemekko on liian kireä mulle (kas kummaa) joten neulemekon mentävä kolo olikin jo ehkä täytettävä seliseli. No onpa nyt.

Clean eating? No ainakin vesi oli puhdasta! Sitäpaitsi toi on parempi ku kerrosburgeri. :D

Kolttu

Pian pitäis lähteä jumppaan, meillä on taas se kurssi. Tämän päivän syömiset on vähän typerät ja mahakin on taas kipeä. Vettäkään en ole muistanu juoda tarpeeksi. Plaah. Onneksi huomenna on taas perjantai ja edessä teatterireissu ystävän kanssa. :)

Mistähän säki laihdutat?

Tuttu kysymys joka kerran kun olen kertonut tarkkailevani syömisiäni, lisänneeni liikuntaa tai rajoittaneeni herkutteluja. Tai yksinkertaisesti keventäneeni syömisiäni.
Ärsyttävää, niin ärsyttävää. Mistä säki laihdutat, varpaistako heko heko?? Se on yleisesti hyväksyttävä tokaisu ihmiselle, joka on ihannepainon rajoissa ja näyttää ehkä hoikemmalta kuin mitä oikeasti on.
Fakta on se, että mulla on ollut kaksi kertaa raskausajan diabetes, huomattavat sukurasitteet (kuten olen varmaan jo maininnut noin tuhat kertaa täälläkin), enkä missään nimessä halua ottaa riskiä että sairastuisin siihen enää ikinä. Meillä on lähisuvussa myös sydän- ja verisuonitautia, jota en myöskään halua. Mulla on takana rintasyöpä, jonka en halua uusiutuvan. Mun vatsan alue nyt vain kerää kaiken rasvan, jonka saan, ja se on kaikkein vaarallisin lihomisen muoto. On ihan se ja sama, miltä mun jalat tai käsivarret näyttää.

Laihoista kintuista ei hirveesti iloa ole jos kaikki läski on astetta korkeammalla.

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, oon siis aloittanut salillamme pyörivän viiden viikon pituisen LSB-kurssin. Ja multa kysytään miksi. No siksi. Mun ruokailut on viime kuukausina olleet aivan retuperällä, kuten olen täällä mäkättänyt. Mä tiedän hyvin tarkkaan miten mun tulisi syödä, jotta homma toimisi terveellisesti, olen huippuhyvä neuvomaan asiassa muita. Mutta mun itseni on ihan tajuttoman vaikeaa noudattaa noita neuvoja, vaikka hyvin tiedän, miten paljon se parantaa yleistä olotilaa ja koko elämänlaatua. Tunnesyömistä, sitähän se mulla on. Syödään koko viikonloppu hyväskää siksi kun mä OON ANSAINNU SEN. Niin just, oikein ansainnu. Mitä mä tarkalleen ottaen olen ansainnut? Se ähkyn ja sokerihumalan, jonka 2/3-purkillista Ben&Jerry's-jäätelöä aiheuttaa? Tönkön turvonneen olon, jonka kokonainen pizza, Bigmac-ateria tai kasa sipsejä ja puoli purkillista dippiä saa aikaan? Tähän pätee mun kohdallani todella hyvin sanonta "hetken hurmio, loppupäivän turmio" (en kyllä oo varma menikö se noin, mutta tuo kuulostaa aika nasevalta vai hä) Tai "minuutti suussa, kymmenen vuotta perseessä" (paitsi mun kohdalla tosiaan se on kymmenen vuotta vyötäröllä)

Noh, reilun viikon ajan olen nyt tehnyt niinku kurssilla opetetaan. Välittömiä huomioita on muun muassa turvotuksen laskeminen, mahakipujen reilunlainen lieveneminen ja energisyyden lisääntyminen. Syömistavat, joiden olen kuvitellut olevan tosi fiksuja ja terveellisiä, ovatkin piilopahoja kun asiaa tarkemmin funtsii. Eikä pelkästään hoikistumisen ja ulkoisen hyvinvoinin takia, vaan nimenomaan sen sisäisen hyvinvoinnin. En ajatellut sitä, miten esimerkiksi aspartaami ja keinomakeutetut ananasjaffat (johon olen koukussa) vaikuttaa vatsan vointiin, tai pelkästään hiilihapotetut vissyvedet. Hirvee määrä ilmaa mahaan. :O Tai kasvikset ja niiden vaikutus vatsaan. Oon ajatellut että niitä on hyvä syödä vitamiinien ja hoikistumisen takia, mutta en ole tullut ajatelleeksi niiden vaikutusta ruuansulatukseen. Vedenjuonnista nyt puhumattakaan. Asia on selvä kuin mikä mutta siltikään sitä ei ikinä muka muista toteuttaa. Ja kun vedät vesipullon esiin yleisellä paikalla niin johan saat silmienpyörittelyitä osaksesi "voi menis ny ton vesipullonsa kans".

Paljon parjattu parsakaali-parka joka on oikeasti ihan okei.

Tästä ei liene tarvetta edes sanoa mitään.

En siis ole "ryhtynyt" mihinkään nyt, en ole "ruvennut" millekään kuurille. Olen vain ajatellut että olis hyvä saada tuo keskivartalo terveelliselle mallille. Ja pidettyä se siinä. Koska mä haluan pysyä erossa noista kamalista taudeista ja vatsakivuista. Ja ähkystä.
En siis laihduta. Edes varpaista. Sitäpaitsi kurssin lämpösalissa tehdyt hikijumpat on supertehokkaita ja kivoja. Ryhmä on täynnä mukavia ihmisiä ja ohjaaja huippu.


Eilen kävi ilmi että tammikuun alkuun suunniteltu rinnan korjausleikkaus siirtyykin jonnekin hamaan kevääseen kirurgin puuttumisen takia. Ensin mua harmitti ja turhautti tosi kovaa, mutta asiaa hetken mietittyäni tulin ajatelleeksi sitä, miten paljon leikkaus ja siitä toipuminen olisivat haitanneet mun opintojen loppusuoran etenemistä. Mun olis pitänyt mennä suuntaavien opintojen teoriatunneille dreenipussien ja tikkien kanssa, ja viikolla 6, kun työharjoittelu alkaa, olisin vieläkin toipilas. Puhumattakaan siitä, miten väsynyt olisin ollut, kun kaikki opinnäytetyön tekemiset ja tentit olis pitänyt hoidella tuossa kaiken keskellä. Nyt saan hoidella koulujutut loppuun ennen leikkausta ja toipua kaikessa rauhassa ilman stressiä. Näin on paras. :)

Tänään mulla ja tytöllä on vapaapäivä. Nämäkin vapaapäivät loppuu pian kun mun loppuvuoden työharjoittelu alkaa. Sitten alkaa myös tyttären kokopäivähoito. Nautitaan siis viimeisistä hetkistä.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Omppu

Päädyin sitte elämäni ensimmäistä kertaa osallistumaan hoikistuskurssille. Pitkänsitkeän motivaatiopulan ansiosta olen jumittanut liikkumis- ja ravintoasioissa ja lopulta kyllästyin vatvomiseen. En vain tiennyt, mitä tässä kannattaisi ryhtyä tekemään. Kova salitreeni ei mulle nyt sit ilmeisestikään käy; isot painot saa mun kropan ihan jumiin, yläselkä on jatkuvasti kipeä ja pää samaten. Kesän ylikuntotilanteen jälkeen en olekaan päässyt rentoon meinikiin liikunnan suhteen, vaikka niin kuvittelinkin. Paluu joogasalille auttoi kyllä ja auttaa edelleen (vaikka siellä ehdinkin vain satunnaisesti käymään, onneksi kotonakin voi joogata), mutta se kaikki muu sitten onkin niin ja näin. Syöminenkin on lähinnä pakkopullaa, ja nimenomaan pullaa, kun terveelliset jutut ei ole kiinnostaneet ja suuhun on kadonnut sitä mikä ensinnä käteen osuu. Zoladex-boostin jälkeen kroppa on ollut turvoksissa ja motivaatio kaikkeen yhä vain matalammalla. Aina mä päätän että "nyt mä rupeen sitä ja tätä" ja sit en kuitenkaan. Pettymys omaan kehoon kovan treenin sopimattomuuden tiimoilta jäytää mielessä, myönnettävä se on.
Juttelin sit salilla yhden ohjaajan kanssa, jonka olen tuntenut jo treenaamisen alkuajoilta asti; ollaan yhtäaikaa käyty kaupungissa kuntosalilla aikoinaan ja silloin jo tutustuttu. Tämä ohjaaja vetää semmoisia hoikistus ja elämänhallinta-kursseja meidän salilla ja ehdotti mullekin sitä. Kurssilla tarkaillaan ravintoa ruokapäiväkirjan avulla, tehdään mittauksia ja punnituksia, treenataan lämpösalissa piiiitkiä sarjoja, lähinnä keskivartaloon ja pakaroihin pureutuen.
Keskivartalo mulla se ongelma on aina ollutkin ja kaikki sen mukana tulevat terveysriskit ja -haitat, joita ei tarvi mainitakaan.
Heräsin tuohonkin kunnolla tehtyäni koululla rasvaprosenttimittauksen, jonka tulos oli jäätävä. Kuvittelin olevani hoikka, periaatteessahan mä sitä olenkin kun painokin on normaalin rajoissa. Mutta karu totuus on se, että vyötärölleni kertyvä rasva ON liikaa. Tässä kohtaa nyt sitten moni varmaan taas sanoo että "mistä säkin laihdutat" ja ettei tässä ole mitään järkeä. No on tässä jos haluan pysytellä terveenä jatkossakin. Mulla ei ole mitään mielenkiintoa saada 2-tyypin diabetestä tai sydän- ja verisuonitauteja, joihin mulla on huomattavat sukurasitteet ja juuri optimaalinen kropan malli. Syövän uusiutumisesta nyt puhumattakaan.
Oon kummallinen jojoilija, lähinnä henkisellä tasolla. Kun löytyis se kultainen keskitie.

Oon nyt viikon ajan syönyt taas säännöllisesti ja terveellisesti, sekä kirjoittanut tuota ruokapäikkyä. Salilla oon suosiolla jättänyt vapaat painot omalle paikallee, ainoastaan hauiskäännöt ja ojentajat tein punteilla. Muuten käytin vain laitteita ja tein pitkiä sarjoja pienehköillä painoilla rivakkaan tahtiin. Eilen kävin vielä lopuksi venyttelyssä.
Tuntuu hyvältä nyt, motivaattori on kallis kurssi ja sen mukana toivottavasti tulevat tulokset. Loppuu tää vyötäröläskin keruu.

Tammikuussa toivottavasti tapahtuvan korjausleikkauksen takia mun piti aikaistaa neljättä vuosikontrollia ja sepä onkin jo 20.11.!!! En oikein tajunnutkaan miten äkkiä se tulee, nythän mä en ehdi tavanomaiselle hermoilu/jännittämiskuurille! Tai no, aloitin hermoilun välittömästi kun lopetin ajanvarauspuhelun. Heti alkoi pyöriä mielessä jos jotakin kamalaa. Toisaalta, onneksi se on nyt ennen harjoittelua ja joulua, saa niihin sitten keskittyä rauhassa. Olettaen siis että kuvat ja verikokeet on puhtaat. :)
Zoladexin lopettamisesta on nyt öö reilu kuukausi ja vanha kuukausittain ilmestyvä ystävä palasi taas kuvioihin. :/ En nyt tiedä onko se hyvä vai huono, vissiin aika huono. Pitää ottaa asia taas kerran puheeksi kun tapaan lääkäriä.
Mutta sitä ennen mietin muita juttuja, joita todellakin riittää nyt. Koulussa on hirmusesti kaikkea kokoajan, on tenttiä ja esseen kirjoittamista, opinnäytetyötäkin pitäis tehdä jossain välissä. Tylsäksi ei aika ainakaan tule.
Energistä alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää isänpäivää!

Ahdistuspelkovihakiukku

Seuraava vuodatus ei ole iloista luettavaa, vaan kiukkuista purkautumista. Jos et halua lukea negatiivisia juttuja, tämän tekstin voi mielellään jättää lukematta.

Ahdistus ahdistus ahdistus ja vielä kerran ahdistus. Mä yritän olla reipas, positiivinen ja tyyni. Sanon kaikille että "kaikki okei", kun syöpäasioista puhutaan, ei pelota, aikaahan on jo kulunut, ei mua kuulukaan enää pelottaa, kuinkas nyt muutenkaan. Turha jauhaa samaa asiaa vuodesta toiseen, se on ollutta ja mennyttä, ei kannata jankuttaa, ei kannata antaa sen pyöriä mielessä enää tässä vaiheessa. Kyllä mun nyt pitäis olla jo käsitellyt tuo asia mielessäni jne.
Nojoo kai mä oonki. Pääosan ajasta. Sitte tulee pinkit lokakuut ja roosat nauhat joka puolelle, joka jumalan tuutti syytää samaa roosaa sanomaa ja rintasyöpä-sana vilisee joka lehden kannessa ja telkkarimainoksessa. Ja mä oon reipas, niin perhanan reipas, oonhan mä selviytynyt omasta tappelustani voittajana.
Tasaisin väliajoin saa lukea, miten monet rakkaat vertaissiskoni saavat uusiutuma- tai etäpesäkeuutisia lääkäriltä. Mä mietin; miksi muka mä saisin säästyä tuolta paskalta jos nuo muutkaan ei saa? Millä perusteella? En usko. Ja ahdistus on valmis. Vaikka mä edelleen näytän reippaalta. Vaikken enää tässä vaiheessa varmaan oikeasti näytäkään kovin reippaalta.
Mä yksinkertaisesti pelkään että tuo inhottava, katala, julma tauti iskee muhun uudestaan. Vaikka mä tiedän, että oon saanut ehdottoman tehokkaat lääkeet, ja että syöpä leikattiin pois hyvissä ajoin ja kaikki saatiin pois.
Silti uusiutumisen tai leviämisen pelko jäytää takaraivossa, kuolemanpelosta nyt puhumattakaan.
Mä INHOAN loppusyksyä, tätä pimeyttä, roosanauha-lokakuuta, huonoja uutisia ympärilläni. Mä vihaan syöpää ja sitä, miten monen ihanan, nuoren ihmisen elämän se pilaa, läheisiä unohtamatta.
Tässä ei ole mitään söpöä vaaleanpunaista hörhellystä, tämä on julmaa ja inhottavaa.
Kunpa syöpä sais syövän.

Kiitos ja anteeksi. Edistystä kai tämäkin: en sentään kiusaa facebook-kavereitani kirjoittamalla tämmöistä höpönlöpöä aikajanalleni vaan pidän sen täällä sille varatussa kolosessa. Kiitos ja anteeksi.

täältäpä lainattu