Viiden vuoden etappi

Kauan odotettu viisivuotiskontrolli on nyt takanapäin. Tuloksina pelkkää puhtautta! Jännitin viikkotolkulla ihan hulluna tuota, vähän kyllä pelkäsinkin. Tulokset oli kuitenkin paremmat kuin hyvät, joten ei mitään hätää tälläkään kertaa.
Varsinaisen yllätyksen koin kuitenkin lääkärikäynnillä, joka oli pari päivää noiden tutkimusten jälkeen. Vastaanotolla oli lääkäri, jota en aiemmin ollut tavannut. Juteltiin siinä normaalit jutut, kunnes hän otti Tamofenin puheeksi. Tuumaili, että miksiköhän mun on määrätty syödä sitä koko kymmenen vuotta, kun hormoniprosentit olivat aikanaan niin pienet? Mullahan oli siis estrogeenit 0% ja progesteronit 4%, ja nekin oli ennen syövän toteamista otetussa biopsiassa. Itse kasvaimessa, leikkauksen jälkeen hormonit oli negatiiviset. Olen itsekin ollut vähän sekaisin noiden hormonijuttujen kanssa, kun en oikein ole edes ymmärtänyt tuota. Oon ajatellut, että kaipa se sitten oli hormonipositiivinen, kun Tamofenitkin määrättiin ja nuo prosentit oli mitä oli (en siis edelleenkään oikein tiennyt edes mitä ne loppujenlopuksi tarkoittaa). Jossain vaiheessa tosiaan käskettiin syödä toisetkin viisi vuotta ja puolitoistavuotta sitten annettiin vielä Zoladex buustaamaan Tamoja. Sen sain onneksi lopettaa parin kk jälkeen, kun sain ihan hirveät sivuoireet.
No, nyt lääkäri kuitenkin sanoi, että mun syöpäni kyllä luokitellaan ihan triplanegatiiviseksi, kuten alunperin, patologin lausunnon jälkeenkin oli puhuttu. Sain sytot tuon mukaisesti, FinXX-tutkimuksen mukaan. Taxotere + Xeloda ja CE + Xeloda olivat siis juuri tätä.
Hormoniprosenttien pitäisi olla huomattavasti suuremmat, jotta Tamofenin 10 vuoden käytöstä olisi hyötyä. Ja mullahan tosiaan itse estrogeenit olikin nollassa. On kuitenkin haluttu tehdä kaikki mun eteen, joten siksi Tamot määrättiin. Ja olen toki siitä kiitollinenkin. Mutta ette voi arvata, miltä kuulosti, kun lääkäri sanoi, että saan lopettaa ne kesällä!!! <3 Lisäksi hän valaisi mua triplanegasta muutenkin; riski uusiutumiseen oli huomattava alkuvaiheessa, mutta se riski on käytännössä nollautunut kahden vuoden jälkeen diagnoosista.
Mä sain elämäni parhaan joululahjan tuolta lääkäriltä! :)

Myös kontrollit jatkuvat, vaikka Tamofenin saa lopettaa. Hieman harvennettuna tosin, mutta tyhjän päälle en jää tässä asiassa. Perusteena on nuori ikäni.
Hymyilen itsekseni sisäänpäin aina kun tuo asia muistuu mieleeni. Tunne on samanlainen, kuin joskus lapsena, kun jotain kivaa oli tapahtunut ja se aina välillä arjen keskellä muistui mieleen. :)

Tulevalle vuodelle en tee minkäänlaisia lupauksia kunnon kohottamisesta, syömisen tarkkailusta, painon pudottamisesta tai kropan kiinteyttämisestä. Ainoa lupaus itseäni koskien tulee olemaan se, että olen ARMOLLISEMPI itseäni kohtaan. Liikun, koska se pitää mun järjen kasassa ja fyysisen olon hyvänä. Syön terveellisesti, että jaksaisin paremmin ja pysyisin terveenä. Jos haluan herkutella, herkuttelen, enkä kiellä itseltäni mitään. Järjen käyttö on sallittua, ja siihen pyrin, myös syömisten suhteen. Mun ei tarvitse vältellä mitään, mutta mun ei myöskään ole hyvä hankkia järkyttävää ähkyäkään. Oon kurkkuani myöten täynnä kaikkea syömiseen liittyvää kontrollointia ja ohjenuoria.

Salitreeni, varsinkin raskas sellainen, tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä. Mun niska, yläselkä ja rinta jumiutuu välittömästi vähänkin raskaamman treenin jälkeen ja päätä vain särkee kokoajan. Oon käynyt muutamilla ryhmäliikuntatunneilla nyt ja salin puolella tehnyt kevyttä treeniä ja olokin on ollut huomattavasti parempi, kuin aikoihin treenin päätteeksi.

Joulu on onneksi tältä vuodelta ohi. Ihanaa kun päivät alkaa taas pidentyä ja alkaa olla valoisaa. Kulunut vuosi on mun kohdallani ollut monellakin tapaa aivan mahtava. Valmistuin sairaanhoitajaksi, sain mielenkiintoisen työn, olen saanu tutustua upeisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviäkin. Iso, pelottava lasti mun harteilta on nyt pudonnut pois. Tulevaisuus näyttää taas valoisalta. :)

Taas se aika vuodesta..

..kun hermo kiristyy ja paniikki nousee! Pari viikkoa sitten postiluukusta kopsahti aika vuosikontrolliin, tänä vuonna se on joulukuun puolenvälin jälkeen. Samantien alkoi paniikkiratas pyöriä pään sisällä, tuttuna ja aina yhtä ärsyttävänä. Nyt on sikälikin erilaista, kun kyseessä on The Viisivuotiskontrolli. Tätä on odotettu, tätä en uskonut koskaan kokevani tässä ruumiissa, tähän on ladattu niin paljon odotuksia ja pelkojakin.
Onnekseni (?) Tamofenit jatkuu vielä seuraavatkin viisi vuotta, joten ihan tyhjän päälle en kontrollien suhteen jää, vaan niitä tullaan jossain muodossa jatkamaan vielä.
Enpä pysty yksikseni asioihin vaikuttamaan, vaan aina tämä on Korkeamman kädessä. Ei auta mikään muu kuin luottaa siihen, että asiat menee hyvin.

Ollaan sairasteltu oikein urakalla taas. Ensin osaa porukasta koetteli enterorokko; minä, kuopus ja toisiksi nuorin saatiin se kiusaksemme ja voi vietävä miten ainakin minä vanha raato olin kipeä!! No, siitä kun selvittiin, ehdittiin olla viikon ajan kunnossa, kunnes iski flunssa, taas kuopukseen ja muhun, mutta myös mieheen ja keskimmäiseen. Ja nyt täällä kaikki yskii enemmän tai vähemmän, kuopus sai raukka vielä korvatulehduksenkin. Nyt aletaan taas olla kunnossa, toivon mukaan.

Kävin eilen illalla lenkilläkin pitkästä aikaa. Salille ei ole ollut toivoakaan päästä aikoihin ja syömisetkin olen reippaana tyttönä pudottanut todella alhaiselle tasolle. Kipeänä ei ole maistunut mikään terveellinen eikä varsinkaan säännöllinen. Paitsi säännöllinen suklaan ja piparkakkujen syöminen. Mutta piparit on ihania! Ja glögi!

 

Viime perjantaina oli työpaikan pikkujoulut. Olin harmikseni silloin jo huonossa kunnossa, mutta lähdin silti. Edellisen kerran olen ollut pikkujouluja viettämässä vuonna 2011 edellisen työpaikan kolleegoiden kanssa. Olisin halunnut ottaa pari lasillista viiniä, mutta kunto ei antanut periksi ja päätin lähteä autolla päästäkseni aikaisin kotiin. Ihan hyvä niin, koska jos lauantaiaamuna sen kuumeen ja tukkoisuuden lisänä olis ollut krapula, olisin tullut hulluksi. 

Flunssasta huolimatta oli kivaa vähän laittautua pitkästä aikaa ja käydä moikkaamassa työkavereita vapaa-ajallakin. 

 

hissi-selfie

Nyt on vapaapäivä. Sairastuvalta on lapset parantuneet ja aamulla lähteneet kouluun ja päiväkotiin. Mulla on huomenna töitä, mutta vielä tämän päivän saan olla vapaalla. :)

Nro 4 OK!

Noin tuli käväistyä neljännessä vuosikontrollissa tänään. Mammografiassa ja ultrassa tulokset oli puhtaat, kuten pitikin. :) Vähän meinas iskeä paniikki mammografiahuoneessa kun hoitaja otettuaan normaalit otokset katseli tietsikan monitoria ja pyysi että otetaan vielä yksi sivukuva terveestä rinnasta. Kävin kyttäämässä näytöllä näkyvää kuvaa ja yritin huomata, onko siinä jotain ihmeellistä. Hoitajakin sanoi ettei mitään hätää, kysyi kuitenkin, olenko tuntenut mitään erityistä viime aikoina.. No otettiin viimeinen kuva ja menin käytävälle odottamaan ultraan pääsyä. Mieli oli heti samantien ihan sekaisin, näin sieluni silmin miten ultraava lääkäri pudistaa päätään ja sanoo että täällä näkyy _jotain_. Mietin siinä istuessani että toivottavasti ei ketään tuttua kulje siitä ohi (mulla on paljon tuttuja töissä sairaalassa), muuten alan pillittää. No eikö kaikista maailman ihmisistä mun isosisko käppäile siihen ja tietenkin tulee juttelemaan. Mä en saanut sanaa suustani, näytin vain miehelleni hetki sitten lähettämäni viestin, jossa kerroin tuosta mammografiasta. Ja aloin pillittää. :/
Sisko lohdutteli ja sanoi että kaikki on varmasti hyvin. No pian pääsin ultraan ja lääkäri sanoi heti mammografiakuvien olleen täysin puhtaat, ylimääräinen kuva oli otettu vain siksi että halutaan olla tarkkoja ja varmoja. HUH! Siinä ultratessaan lääkäri kysyi olenko käynyt rintojen magneettikuvauksessa ja mä aloin heti taas epäillä kaikkea. Tivasin ja tenttasin lääkäriltä että onko kaikki nyt varmasti niinku pitääkin ja ettei edes epäilystä ole mistään ikävästä, johon lääkäri kärsivällisesti vastasi että kaikki on oikein hyvin. En tiedä sitte, kuuluuko magneettikuvaus normirutiineihin tässä tapauksessa? Mä oon ajatellut että se otetaan vain tarvittaessa.
No sanoin että tuon jäljelläolevan  rinnankin sais mun puolesta leikata pois, olis helpompaa kun ei tarttis kokoajan miettiä milloinka se tauti iskee siihen. Lääkäri sanoi että poisto voi ihan hyvin olla mahdollista, mutta todennäköisyys toiseen rintaan leviämiseen on pieni koska mun kasvain oli duktaalinen. Toisen tyyppisessä syövässä tuo on kuulemma enemmän mahdollista. Päätin jäädä miettimään asiaa. Ei kyllä haittais vaikkei tota tossa oliskaan. Onhan proteeseja ja ehkä mahdollisuus saada korjausleikkaus siihenkin sit joskus? Hm.
Kävin myös verikokeessa, mutta niitä tuloksia en saanut vielä.

Hermoilukäytävä

Aamulla meinasin ensin jäädä kotiin ja jättää koulutunnit väliin. Lopulta mulle tuli niin huono omatunto että lähdin kuitenkin vietyäni tytön päiväkotiin ensin. Olisin vain hermoillut täällä kotona koko päivän saamatta mitään aikaiseksi, joten tuo oli ihan hyvä juttu. Sainpa nähdä luokkakavereitakin vielä ennenkuin ensi viikolla siirrymme koko porukka harjoittelupaikkoihin. Sitten tapaammekin vasta tammikuussa seuraavan kerran. Oon ehkä maininnut aiemminkin, mutta meillä on ihan paras ryhmä, oon todella onnekas kun pääsin tuohon porukkaan. Kamala ajatella että pian koulu on ohi ja tiet eroaa. 

Tosireipas koululainen

Kun tunnit oli ohi, mulla oli aikaa vielä ennen kontrolliin menoa, joten lähdin kaupungille. Kävin syömässä hesesalaatin ja jotenkin ajauduin H&M:lle josta mukaan lähti neulemekko, josta oon haaveillut jo kuukauden päivät. Tunsin suurta huonoa omaatuntoa taas tuhlattuani moiseen kolttuun, mutta hyvien kontrollikuvien jälkeen ajattelin ehkä ansainneeni tuon mekon? :D Sitäpaitsi mun vanhempi neulemekko on liian kireä mulle (kas kummaa) joten neulemekon mentävä kolo olikin jo ehkä täytettävä seliseli. No onpa nyt.

Clean eating? No ainakin vesi oli puhdasta! Sitäpaitsi toi on parempi ku kerrosburgeri. :D

Kolttu

Pian pitäis lähteä jumppaan, meillä on taas se kurssi. Tämän päivän syömiset on vähän typerät ja mahakin on taas kipeä. Vettäkään en ole muistanu juoda tarpeeksi. Plaah. Onneksi huomenna on taas perjantai ja edessä teatterireissu ystävän kanssa. :)