Varsinaisen yllätyksen koin kuitenkin lääkärikäynnillä, joka oli pari päivää noiden tutkimusten jälkeen. Vastaanotolla oli lääkäri, jota en aiemmin ollut tavannut. Juteltiin siinä normaalit jutut, kunnes hän otti Tamofenin puheeksi. Tuumaili, että miksiköhän mun on määrätty syödä sitä koko kymmenen vuotta, kun hormoniprosentit olivat aikanaan niin pienet? Mullahan oli siis estrogeenit 0% ja progesteronit 4%, ja nekin oli ennen syövän toteamista otetussa biopsiassa. Itse kasvaimessa, leikkauksen jälkeen hormonit oli negatiiviset. Olen itsekin ollut vähän sekaisin noiden hormonijuttujen kanssa, kun en oikein ole edes ymmärtänyt tuota. Oon ajatellut, että kaipa se sitten oli hormonipositiivinen, kun Tamofenitkin määrättiin ja nuo prosentit oli mitä oli (en siis edelleenkään oikein tiennyt edes mitä ne loppujenlopuksi tarkoittaa). Jossain vaiheessa tosiaan käskettiin syödä toisetkin viisi vuotta ja puolitoistavuotta sitten annettiin vielä Zoladex buustaamaan Tamoja. Sen sain onneksi lopettaa parin kk jälkeen, kun sain ihan hirveät sivuoireet.
No, nyt lääkäri kuitenkin sanoi, että mun syöpäni kyllä luokitellaan ihan triplanegatiiviseksi, kuten alunperin, patologin lausunnon jälkeenkin oli puhuttu. Sain sytot tuon mukaisesti, FinXX-tutkimuksen mukaan. Taxotere + Xeloda ja CE + Xeloda olivat siis juuri tätä.
Hormoniprosenttien pitäisi olla huomattavasti suuremmat, jotta Tamofenin 10 vuoden käytöstä olisi hyötyä. Ja mullahan tosiaan itse estrogeenit olikin nollassa. On kuitenkin haluttu tehdä kaikki mun eteen, joten siksi Tamot määrättiin. Ja olen toki siitä kiitollinenkin. Mutta ette voi arvata, miltä kuulosti, kun lääkäri sanoi, että saan lopettaa ne kesällä!!! <3 Lisäksi hän valaisi mua triplanegasta muutenkin; riski uusiutumiseen oli huomattava alkuvaiheessa, mutta se riski on käytännössä nollautunut kahden vuoden jälkeen diagnoosista.
Mä sain elämäni parhaan joululahjan tuolta lääkäriltä! :)
Myös kontrollit jatkuvat, vaikka Tamofenin saa lopettaa. Hieman harvennettuna tosin, mutta tyhjän päälle en jää tässä asiassa. Perusteena on nuori ikäni.
Hymyilen itsekseni sisäänpäin aina kun tuo asia muistuu mieleeni. Tunne on samanlainen, kuin joskus lapsena, kun jotain kivaa oli tapahtunut ja se aina välillä arjen keskellä muistui mieleen. :)
Tulevalle vuodelle en tee minkäänlaisia lupauksia kunnon kohottamisesta, syömisen tarkkailusta, painon pudottamisesta tai kropan kiinteyttämisestä. Ainoa lupaus itseäni koskien tulee olemaan se, että olen ARMOLLISEMPI itseäni kohtaan. Liikun, koska se pitää mun järjen kasassa ja fyysisen olon hyvänä. Syön terveellisesti, että jaksaisin paremmin ja pysyisin terveenä. Jos haluan herkutella, herkuttelen, enkä kiellä itseltäni mitään. Järjen käyttö on sallittua, ja siihen pyrin, myös syömisten suhteen. Mun ei tarvitse vältellä mitään, mutta mun ei myöskään ole hyvä hankkia järkyttävää ähkyäkään. Oon kurkkuani myöten täynnä kaikkea syömiseen liittyvää kontrollointia ja ohjenuoria.
Salitreeni, varsinkin raskas sellainen, tuntuu tällä hetkellä vastenmieliseltä. Mun niska, yläselkä ja rinta jumiutuu välittömästi vähänkin raskaamman treenin jälkeen ja päätä vain särkee kokoajan. Oon käynyt muutamilla ryhmäliikuntatunneilla nyt ja salin puolella tehnyt kevyttä treeniä ja olokin on ollut huomattavasti parempi, kuin aikoihin treenin päätteeksi.
Joulu on onneksi tältä vuodelta ohi. Ihanaa kun päivät alkaa taas pidentyä ja alkaa olla valoisaa. Kulunut vuosi on mun kohdallani ollut monellakin tapaa aivan mahtava. Valmistuin sairaanhoitajaksi, sain mielenkiintoisen työn, olen saanu tutustua upeisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviäkin. Iso, pelottava lasti mun harteilta on nyt pudonnut pois. Tulevaisuus näyttää taas valoisalta. :)
