Ääripäästä keskitielle

57 päivää ilman sokeria. Haaste oli 71, mutta päätin että se saa loppua nyt. Ilman mitään dramatiikkaa, päätin kauppareissulla että tänään haluan kahvin kanssa mutakakkua ja illalla suklaata. Onneksi mulla on laivareissulta ostettu suklaalevy odottamassa. :P Mutakakku löytyi kaupasta. Ja on muuten taivaallisen hyvää! <3
Eräs viisas rakas ystäväni sanoi ettei ole ääripäiden ystävä. Ja kun asiaa miettii, siinä on kyllä järkeä. Siis ääripäiden välttelyssä, kun kultainen keskitie on paljon viisaampi valinta. Se, että mun on vaikea löytää kultainen keskitie karkinsyömisen kanssa, on opittavissa oleva juttu. Pakkoko mun on tehdä asiasta niin vaikea itselleni? Jos pidän kerran viikossa mättöpäivän tai olen kokonaan ilman esim juurikin sokeria (missään muodossa siis), alkaa mua ihan varmasti ärsyttää koko juttu ennen pitkää ja mieliteot vain kasvaa. Jos annan itselleni luvan syödä sitä _joskus_, ei mun teekään sitä niin mieli. Ja tuo on ihan koettu ja todistettu asia.
Terveellisestä ruokavaliostani en silti aio luopua. Edelleen syön sillä ajatuksella että haluan lihasteni kasvavan ja kehoni pysyvän terveenä. Ei silti liene paha pitää huota myös henkisestä hyvinvoinnista. Tällä en nyt tarkoita sitä, että pää pysyisi kasassa ainoastaan suklaan ja karkkien mättämisellä, vaan sitä, että ne ääripäät on oikeasti ainakin mun kohdallani huono juttu.

Eilen kävin toisen hyvän ystävän kanssa mulle ihan uudella punttisalilla. Oma mieheni käy tuolla salilla, mutta mä en ole koskaan aiemmin käynyt koko rakennuksessa. Tunnelma (ja hengitysilma!!!) oli heti ihan erilainen, treenaahan tuolla myös miehet. Laitteet ja painot oli heti ihan erilaisia kuin meidän salilla ja mm käsipainoja löytyi ihan tähtitieteellisiin painomääriin asti. :) Sain tehtyä oman yläkropan treenin kuitenkin oikein hyvin vieraasta paikasta huolimatta. Kaverini on käynyt tuolla jo kauan ja tiesi hyvin kaikesta ja osasi neuvoa. Joitakin liikkeitä, kuten rintalihakset esimerkiksi, tein ihan erilailla kuin yleensä, ja nyt tuntuu! Näin kipeänä en olekaan hetkeen ollut. Myös ylä- ja alataljat oli erilaista siihen verrattuna, miten yleensä selkää treenaan. Ylätalja on kyllä tehokas, sitä oon kaivannut aiemmilta saleilta joissa olen ennen nykyistä käynyt.
Mutta, kyllä mä mielelläni käyn jatkossakin omassa tutussa paikassani. Siellä mulla on kaikki niin selvää ja tuttua, tiedän just mitä pitää tehdä. Vierailut silloin tällöin muualla on silti ihan kivoja, varsinkin kun on hyvä seuraa. Meillä oli oikein hauskaa eilen, välillä melko hervotonta naurua kun olisi pitänyt raskaita painoja nostella. :D Saatiin silti hommat tehtyä niinkuin pitikin. Yhteistreeniä ja kanssakäymistä parhaimmillaan. <3
Tämä ystävä on tullut yllättävän läheiseksi lyhyessä ajassa. Saimme kuin puolivahingossa tietää olevamme melkein sukulaisia pariakin kautta, meillä on siis yhteisiä läheisiä sukulaisia vaikka toisillemme emme ole varsinaisesti verisukua. Oon hyvin iloinen tästä uudesta tuttavuudesta ja haluan ehdottomasti tutustua sukulaisiinkin. :))

Väsymys vaivaa edelleen. Työharjoittelu etenee oikein mainiosti. Odotan innolla aina seuraavaa työpäivää. Mun pitäisi tehdä joitakin kirjallisia töitä mutten vaan saa itsestäni irti mitään. Ajatuksen tasolla työt on, muttei oikein tunnu löytyvän sellaista aikaa, että ehtisin istua ja paneutua. Ja sitten on yksi isompi tehtävä, joka nyt ei harjoitteluun liity, mutta joka pitäisi kuitenkin tässä lähiaikoina tehdä. Enkä mä ymmärrä siitä niinku yhtään mitään. Ehkä, jos vain saisin itseni keskittymään kunnolla, sekin onnistuisi. Onneksi mulla on viisas työpari jolta voin kysyä apua. :)
Silti olisin ehdottomasti sitä mieltä että voisin ihan hyvin suorittaa tutkinnon pelkästään työharjoittelulla. Käytännön ihmisenä mun on paljon helpompi oppia oikeista hoitotilanteista kuin mistän teorioista. Tiedän toisaalta kyllä että teoriahan se on joka sitä käytäntöä tukee, ja se on pakko oppia. Mutta kun oon aika blondi ja mun keskittymiskyky on tällä hetkellä suunnilleen samaa luokkaa kuin meidän koiralla. :D

Nyt on lauantai, vapaapäivä ja lepopäivä. Lihakset on arat eilisestä ja hirveä väsy painaa. Mies oli kiltti ja siivosi aamupäivällä. Esikoinen lähti yökylään, muut lapset on kotona. Illalla aion avata tuon ihanan suklaalevyni ja katsoa digiboksille tallennetun "Sisko tahtoisin jäädä"-elokuvan. Kynttilät voisi laittaa palamaan, ne on niin ihania.
Vaikka on roosanauha-kuukausi parhaimmillaan (tai pahimmillaan, riippuu miltä ressikantilta katsoo), mua ei ahdista lainkaan. Pelkoja ei sen suhteen tällä hetkellä ole, ehkä mä alan hiljalleen olla taas astetta ehjempi, noin niinku henkisesti? Ja nyt kun oon saanut taas proteesitkin uusittua oikean kokoisiksi, kaikki on entistäkin mukavampaa. :D
Kävin muuten uimahallissa alkuviikosta ja huomasin saavani varsin paljon katseita osakseni. Uusi tatskani ja arpeni kiinnitti monen huomion ja mua ei sekään hirmuisesti enää vaivannut. Oon ihan ylpeä kummallisesta rintavarustuksestani, niin kummalliselta kuin se ehkä kuulostaakin. :D

Joulu meni, tänk gaad.

Nyt on vihdoin joulun hulinat ohi. Meillä oli oikein mukava joulu, paitsi että mulla oli tosi huono olo tapaninpäivänä ja yrjötauti iski eilen hra eskarilaiseen. Nyt ollaan toistaiseksi taas jonkunlaisessa kuosissa, tosin mulla kyllä nokka vuotaa edelleen.
Tapaninpäivänä, ennen huonotuksen iskemistä, kävin salilla. En nyt sitte treenannut käsivarsia ollenkaan, kipu on kyllä hieman helpottanut mutta varsinkin yön jälkeen kiukutteleva jänne tuntuu erityisen kireältä. Ja kipeältä. Tämä on ilmeisen yleinen vaiva vertaissiskojen keskuudessa, ja vaaraton. Venytellä pitää ja hieroa varovasti, varmaan on hyvä ottaa yhteys fysioterapeuttiinkin jollei ala helpottamaan.
Tänään kävin pitkällä kävelylenkillä, ja sen seurauksena nenä alkoi vain vuotaa kahta kovemmin. Muuten oli oikein virkistävää.
Karkinsyönti loppui ekaan joulupäivään! Herkutellut toki olen, Lidlin jätskillä ja juustonaksuilla, ja tietty raakasuklaalla. Mutta varsinaisia sokerihöttönameja en ole enää suuhuni pistänyt.
Mulla alkaa olla malttamaton olo korjausleikkauksen odottelun kanssa. Vaikka mä tiedän, että leikkausta voi joutua odottelemaan kauankin, silti oon jo erittäin innoissani asiasta. Kävelen rintsikkahyllyjen välissä ja mietin mitä kaikkea shoppailenkaan sitten kun voin niitä taas käyttää. Siis tavallisia liivejä. Voinhan mä nytkin tietty, tarraproteesin kanssa, muttei se mun mielestä ole sama asia. Proteesiliivit tuntuu ärsyttäviltä, rumilta ja typeriltä, tavisproteesi vielä typerämmältä.
Paree nyt kuitenkin ottaa jäitä hattuun ja koittaa kestää vielä tovin näillä varusteilla. Niin ja tietenkin toivoa ettei syöpä tule tässä välissä takaisin, olispa huonoa tuuria. Ehkei se tule. :)

Pyhä vetämättömyys ja muuta jupinaa

Musta on tullut jotenkin hidas syöpävuoden jälkeen. Aina mä olen hyvin mielelläni lykännyt asioiden tekoa tuonnemmaksi, mutta nykyään mä olen superhidas. Nytkin on vapaapäivä, mun pitäis ommella muutama juttu ompelukoneella, mun pitäis siivota, neuloa aloittamaani sukkaa (jossa on ollut varsi melkein-valmiina jo pian kuukauden...), pitäis lukea sisätautiopin tenttiin, pestä vaippapyykkiä, lanoliinittaa villahousuja... jnejnejne. Aikaa kyllä olis, mutta mistä mä revin energian tuohon kaikkeen?
Kyllähän mä siis tietenkin saan asiat tehtyä ja kodin hoidettua, mutta kun se aloittaminen on niiiiiiiiiiin muka-vaikeaa. Asiaa ei tietenkään helpota lainkaan se, että sitämukaa kun saan siivottua, V vetää koiran kanssa kaiken takas lattialle. Eli kannattaako siis edes aloittaa? ;)

Joulukuu lähestyy ja sitämukaa myös vuosikontrolli. Alan jännittää sitä jo aika kovaa, se tulee jo uniinkin. Tunne on vahvasti semmonen, ettei sieltä mitään ikävää löydy. Mutta silti jännittää.

Just yksi vertaissisko kertoi hukanneensa proteesinsa. Mulle käy myös niin kaiken aikaa. Varsinkin kun olis kiire, en löydä sitä mistään. Mua ärsyttää suunnattomasti moinen irtojuttu, se retajaa ja pyörii milloin missäkin. Koirakin sen välillä yrittää napata, on joskus ehtinyt napatakin.
Mä niin odotan sitä korjausleikkausta. Sitten ei enää tarvi aamukiireessä etsiä yhtä ruumiinosaa pitkin asuntoa. Kaiken huippu olis se että se menis liivien mukana pesukoneeseen.. niinkin on meinannut pari kertaa käydä.

Ehkä mä nyt kuitenkin aktivoin itseni ja menen siivoamaan, vieraitakin on pian tulossa.