On taas tammikuu

Taas eletään tammikuuta, tällä kertaa jopa 2015. Mä sitten näin tämänkin vuoden vaihtumisen!
Näihin aikoihin tulee aina tutut ajatukset mieleen neljän vuoden takaa. Väistämättä, vaikka yrittäisin sivuuttaa. Niinpä annan itselleni luvan fiilistellä ja muistella asioita; vuosi vuodelta ne tekee vähemmän kipeää mutta aina vaan jaksaa kyynel pyrkiä silmäkulmaan.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, olen elossa ja odotan tulevaa korjausleikkausta. Olen melko hyvässä fyysisessä kunnossa eikä stressikään kamalasti paina, vaikka tässä kaikki ainekset siihen olisi. Lasten jutut, miehen jatkuvasti elävä työtilanne, omat koulujutut.. yksi vertaissiskoni on taas poistunut tämän inhottavan taudin uuvuttamana, se on surettanut ja ahdistanut tosi paljon välillä. Ikävä on, ja tuntuu epäreilulta. Onneksi mulla on rakkaiden miehen ja lasten lisäksi ihania ystäviä ja punttisali. Juskaa unohtamatta. <3
Opintoni on loppusuoralla, valmistun keväällä jos kaikki menee suunnitellusti. Enpä olis ihan heti uskonut tähän pisteeseen pääseväni, kun siloin aikoinaan pähkäilin, mitä jäljelläolevalla elämälläni tekisin. Ajatus korkeakouluopinnoista tuntui pelottavalta ja vaikealta. Niinpä vain oon suorittanut kaikki kurssit ajallaan ja saanut jopa melko hyviä arvosanojakin ja arviointeja työharjoitteluista (joissa olen toki viihtynytkin jokaisessa). Viime viikolla oltiin opinnäytetyön ohjauksessa, kun mun mieleen yhtäkkiä kajahti: "hei, me tehdään lopputyötä ja me oikeesti selvitään tästä!!" Huh, sydän alkoi jumputtaa. :D Paljon on toki vielä tehtävää jäljellä ja parin viikon päästä alkaa viimeinen ja pisin työharjoittelu.

pöö

Hyvivointikurssi tuli ja meni. Paino ei sen kummemmin tipahtanut, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Sen sijaan sain vatsalihaksiini hyvin kestävyyttä ja voimaakin, sekä paljon kullanarvoisia, toimiviksi todettuja neuvoja. Ja muutama senttikin lähti. :)
Jatkuviin mahakipuihin olen päättänyt nyt kokeilla ihan kunnolla gluteenin välttämistä. Parin päivän jälkeen olen huomaavinani ettei maha tosiaan ole kipeä eikä turvonnut, kuten se tapaa tähän aikaan vuorokaudesta yleensä olla. En tiedä, johtuuko syömisistä vai mistä, se jää nähtäväksi. Toivottavasti asia olisi näinkin helposti korjattavissa.
Karkit ja makeat herkut jäi jouluun, tapaninpäivän jälkeen en ole niihin koskenut. Aina välillä tekee ihan täysillä mieli suklaata ja marmeladeja, mutta ihan mukavasti olen selvinnyt. Enkä aiokaan mitään täyslakkokieltolakia itselleni asettaa; jos kyläpaikassa tarjotaan pullaa, voin ihan hyvin pienen semmoisen ottaa. Paitsi karkkeja en ota silloinkaan. :)

kuva täältä

Salilla menee mukavan tasaisesti, mulla nyt ei ole mitään tiettyä tavoitetta, muutakuin se että voin hyvin ja pysyn kunnossa. Treenaan kolmijakoisesti, mutta välillä käyn jumpassa tai joogassa. En stressaa enää, se ei aiheuta muutakuin pahaa oloa ja päänsärkyä. Sitäpaitsi liikkeet menee paljon paremmin perillekin kun ottaa vähän rennommin ja unohtaa punttien kilonumerot.

uudet salipökät <3

Eipä mulla muuta. Seitsemättätoista päivää odotellessa. Kyllä mä sen tänäkin vuonna selvitän.

3 vuotta !!!

Huomenna on siis mun diagnoosin kolmevuotispäivä. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että tasan kolme vuotta sitten mun elämä keikahti ylösalaisin, mulla oli SYÖPÄ, kaikki oli epävarmaa enkä olisi uskaltanut kuvitellakaan, että tässä kolmen vuoden päästä istuisin päivittämässä blogiani, ainoana vaivanani sitkeä flunssa. Hengissä kolmen vuoden kuluttua. Wohoo, oon aika sissi. :)

Kävin vuosikontrollilääkärillä tiistaina. Oli oikein hyvä käynti; sain taas paljon selviä ja hyviä vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ja tukea ajatuksilleni. Olin hieman toivonut salaa, että olisin saanut luvan lopetella Tamofenia, mutta enpä saanutkaan. Alunperin lääkäri sanoi, että voidaan katsoa tilanne uudelleen kolmen vuoden jälkeen, kun mun taudin hormonipositiivisuus oli niin matala ja vain osittainen. Mutta, lääkärin mukaan on parempi nyt ottaa ja jatkaa sitä kokonaiset viisi vuotta. Eikai siinä, ihan hyvinhän mä toisaalta niiden kanssa pärjään, mitä nyt tukka ohenee vähän. Onneksi kasvaa uutta takaisin.
Lääkäri määräs mut myöskin ylävatsan ultraan munuaisten kystien takia. Hyi kun alkoi heti kylmätä, vaikka se kyllä vakuutti ettei kystat ole sen kummemmin vaarallisia, niitä vaan seurataan. Siinä samalla syynätään maksakin, yök, muistan elävästi vuoden takaisen maksan ultran, kun sieltä löytyikin jotain, joka sitten kuittaantui ct-kuvassa todellakin vain joksikin. Mitä jos nytkin löytyy jotain, joka sitten onkin ihan oikeasti jotain? Mielessä pyörii välillä kaikenlaista, kuten asiaan kuuluu. Toisaalta mun veriarvot oli kaikki ihan priimaa eikä mulla ole mitään oireita mistään (ellen ala kuvittelemaan), eli eiköhän sekin tutkimus vedetä ihan kunnialla läpi.

Tänään oltiin ystävän kanssa kaupungilla ja voi hitsi kun meillä oli hauskaa. :D Molemmat oli väsyneitä ja flunssaisia, ja jutut meni ihan hervottomiksi! Hain luontaistuotekaupasta ja Ekosopista raakasuklaata ja hunajavohveleita, sokerittomia tietenkin. Ja jotain vihannes-hedelmäjuomaa jota en vielä ole uskaltanut maistaa. :)
Huomenna pitää mennä opinto-ohjaajan luona käymään. Punttisali taitaa jäädä huomiseltakin väliin, jos tämä olotila ei tästä helpotu. Kyllä mua ärsyttää, just ehdin parantua joulun ajan kaameasta räkätaudista ja nyt mennään toista kierrosta. ;(

No ei auta valittaa. Ehkä tämä ei ole yhtä kurja ku viimeksi. :)

Mä vs. rintasyöpä 3-1 !!!

Jipii, olin kolmannessa vuosikontrollissani ja kuvissa näkyi pelkkää puhtautta! <3 Eiliset verikokeet niinikään oli täysin normaalit! Vielä ei saatu syöpämarkkereiden tuloksia, mutta varmaan nekin on normaalit kun kaikki muukin on. Oon niin huojentunut ja onnellinen taas, kivi putos jälleen sydämen päältä. Kiitokset Korkeimmalle ja kaikille suojelusenkeleille! Nyt mun on vain jatkettava taas eteenpäin, hyväksyttävä syöpä osaksi menneisyyttäni ja oltava niin paljon stressaamatta kuin vain ikinä pystyn. :)

(kuva täältä)

Oon hurjan iloinen vime päivistä muutenkin. Vaikka mun niska on taas ollut ihan jumissa ja päätä särkenyt ihan tosissaan, on silti mukaviakin asioita sattunut. Tein ensinnäkin muutaman ylihyvän löydön pari päivää sitten; Citymarketista löytyi Adidaksen tennarit VIIDELLÄ eurolla (oikea hinta oli 49,90) ja uutta lyhyttä tukkaani varten uuden L'Orealin vahan, joka oli halpa ja erinomaisen hyvä! :)

Mun uudet popot..

..ja uusi tukka.

Sokerilakkoani ajatellen hyviä löytöjä tuli myös uudesta vaasalaisesta kaupasta nimelta Punnitse ja säästä; siellä oli hyllyjä hyllyjen perään täynnä ihania aarteita! Kaikenlaisia herkkuja kuivatuista marjoista ja hedelmistä ruoka-aineisiin, makeisia raakasuklaasta tavallisiin nameihin. Mä ostin pussillisen gojimarjoja ja Cocovin gojimarja-raakasuklaata. Nam!

Aarreaitta!

Tänään sitten kauppareissulla osui silmiin uudet (?) Dietorellen stevialla makeutetut karkit ja pakko niitäkin oli sit kokeilla. Voin suositella näitäkin; on pehmoisia, marmeladikarkkien tapaisia ja tosi hyviä. Ihan erilaisia kuin ne, joita joskus 90-luvun loppupuolella napsin ja sain mahani kipeäksi. :)

Oon miettinyt taas kaikenlaista ja tullut siihen tulokseen että lopetan kaikenlaisten treenikuvieni julkaisemisen. Eihän noita paljoa ole tähänkään mennessä ollut, mutta jotenkin tuntuu hassulta laittaa esille niitä kun oon näinkin ...vanha. Enkä treenaa mitään tiettyä päämäärää varten. En kyllä toisaalta  ole sitäkään mieltä että olis jotenkin hölmöä julkaista niitä treenikuvia itsestään, päinvastoin, useinkin niistä saa tosi paljon motivaatiota. Omaa itseäni ajatellen olen kuitenkin tätä mieltä. Mun on ollut niin hirmuisen vaikea sisäistää sitä tosiasiaa, että treenata voi ihan oman hyvinvoinnin takia. Aloin tänään miettiä asiaa ja tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan käynyt salilla tai jumpassa pelkästään hyvän olon takia, vaan aina oon ollut ulkonäön muokkaus mielessä. Mun on ollut kauhean vaikea hyväksyä omaa suoran muotoista kehoani, kun joku pakkomielle takaraivossani on hakannut kapean vyötärön ja leveän lantion perään. Alan pikkuhiljaa tajuta, että mun kroppa on tämmöinen vaikka tekisin mitä. Siis muotojahan voin lisätä treenillä ja ruokavaliolla, mutta varsinaisesti ruumiinrakenne ei muutu mihinkään vaikka lopettaisin syömisen kokonaan. Mulla on jalatkin pitkät kuin nälkävuodet, ei niistä tule paksuja vaikka tekisin mitä.
Mutta miksi ihmisen on niin vaikea hyväksyä omaa rakennettaan? Medianko takia? Välillä suuntaus huutaa langanlaihan olemuksen perään, välillä pitää olla muotoja, nyt on trendikästä olla lihaksikas. Mitä seuraavaksi? Koska tavalliset tallukat tulee muotiin? Ja miksi pitää olla muodikas?
Just tänään sanoin miehelleni, että olen kateellinen ihmisille jotka osaa olla tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat. Siis vaikka olisi ylipainoa, liian pieni persus (niinku mulla), paksut reidet, paksu vyötärö (niinku mulla) tai pienet tissit (niinku mulla, paitsi että mulla on niitäki vaan yksi, dääm), tai ihan mitä vaan. Ne osaa nähdä itsensä oikealla tavalla, kauniina. Ne on onnellisia juuri sellaisena kuin ovat, niille riittää se, että ne voi hyvin ja kroppa on terve. Ne osaa nauttia elämästään ilman että jokaista suupalaa pitää punnita ja miettiä, että mitenkähän nämäkin hiilarit muhun vaikuttaa. Semmoisen ajattelutavan mäkin haluaisin omaksua. Tiedän, että nuoruusvuosien syömishäiriöt on juurruttaneet kaikenlaisia ajatuksia mieleeni, ja olenhan mä oppinut ne sivuuttamaankin. Mutta joitain ajattelutapoja on jäänyt pysyvästi mieleen, ja vaikka hyväksynkin oman kehoni tällaisena, aina välillä nämä jutut kolkuttaa mielessä. Onhan mun kroppani kuitenkin varsinaisen vahva; selvinnyt tappavasta taudista ja hurjsta myrkyistä, neljästä synnytyksestä, yhdestä keskenmenosta, niistä syömishäiriöistä ja vielä jokapäiväisestä elämästä, joka ei mun kohdallani aina ole todellakaan ollut helppoa. Mun sietäis opetella enemmän kunnioittamaan tätä vartta. Ja sen taidankin ottaa haasteeksi nyt.
Joogatunnit on maanantaisin, mikä onkaan sen parempi paikka tutustua ja tehdä sinunkaupat kehonsa kanssa? Meditointi alkaa tuntua yhä omammalta, kun siihen vain olisi enemmän aikaa ja rauhaa.
Miten te ihmiset rentoudutte? Meditaatiolla, joogalla, kävelyllä, uinnilla..? Vinkkejä otetaan vastaan!

Sokerit pois! Taas!

Pari kuukautta sitten kerroin lopettavani itselleni asettamani sokerilakkohaasteen, ääripäissä eläminen kun ei tee hyvää mulle mitenkään. No, nyt on taas jälleen kerran tullut todistettua sekin, ettei se keskitiekään näytä mulle sopivan, ainakaan mitä sokeriherkkuihin tulee. Taas karkasi lapasesta oikein kunnolla. Mä en kertakaikkiaan osaa syödä sivistyneesti mitään sokeripitoista missä lukee "herkku"; aina on pakko vetää siihen tappiin asti kun tulee huono olo ja v*tutus ja morkkis. Se huono olo on kaikkein pahin. Ja se tieto, että mun oikeasti pitäis jättää hyvin minimiin kaikki sokerimässyt, mulle on siitä lääkäri sanonut ja rintahoitaja sanonut. Koska mä oikein opin?
Eli ääripää tai ei, nyt on pakko taas tarttua toimeen. Asetin itselleni facebookissa uuden sokerittomuushaasteen. :D
Julkisen paineen alla on parempi toimia, ja nyt mun on ainakin pakko tehdä niinku olen uhonnut. :) Tervetuloa virkeämpi ja energisempi elämä! (sitäpaitsi puntari näyttää joulun jäljiltä 4kg enemmän!!!!!)

(kuva lainattu täältä)

Flunssa senkun jatkuu mulla ja tyttärellä. Soitin äsken terveysasemalle ja saatiin kuin saatiinkin aika lääkärille. Mun kurkku ei ole aikoihin ollut näin kauaa näin kovaa kipeä ja yleisvointikin on ihan pohjalukemissa, pientä lämpöilyä on kestänyt jo monta päivää. Tyttärellä ei ole kuumetta, mutta tuo yskiminen ja limaisuus on ihan kamalaa. Raukka pieni yskii ja krohisee kaiket ajat, varsinkin öisin, ja lopulta sitten yökkää kun on yskinyt niin kovaa ensin. Pakkohan tässä on näytille päästä. Jos mitään ei sitten olekaan, niin ainakin ollaan käyty tarkistuttamassa. On kestäny niin kauan jo tämmönen.

Nyt pitää mennä herättelemään tyttöstä niin ehditään ajoissa lääkärille.