Mä vs. rintasyöpä 3-1 !!!

Jipii, olin kolmannessa vuosikontrollissani ja kuvissa näkyi pelkkää puhtautta! <3 Eiliset verikokeet niinikään oli täysin normaalit! Vielä ei saatu syöpämarkkereiden tuloksia, mutta varmaan nekin on normaalit kun kaikki muukin on. Oon niin huojentunut ja onnellinen taas, kivi putos jälleen sydämen päältä. Kiitokset Korkeimmalle ja kaikille suojelusenkeleille! Nyt mun on vain jatkettava taas eteenpäin, hyväksyttävä syöpä osaksi menneisyyttäni ja oltava niin paljon stressaamatta kuin vain ikinä pystyn. :)

(kuva täältä)

Oon hurjan iloinen vime päivistä muutenkin. Vaikka mun niska on taas ollut ihan jumissa ja päätä särkenyt ihan tosissaan, on silti mukaviakin asioita sattunut. Tein ensinnäkin muutaman ylihyvän löydön pari päivää sitten; Citymarketista löytyi Adidaksen tennarit VIIDELLÄ eurolla (oikea hinta oli 49,90) ja uutta lyhyttä tukkaani varten uuden L'Orealin vahan, joka oli halpa ja erinomaisen hyvä! :)

Mun uudet popot..

..ja uusi tukka.

Sokerilakkoani ajatellen hyviä löytöjä tuli myös uudesta vaasalaisesta kaupasta nimelta Punnitse ja säästä; siellä oli hyllyjä hyllyjen perään täynnä ihania aarteita! Kaikenlaisia herkkuja kuivatuista marjoista ja hedelmistä ruoka-aineisiin, makeisia raakasuklaasta tavallisiin nameihin. Mä ostin pussillisen gojimarjoja ja Cocovin gojimarja-raakasuklaata. Nam!

Aarreaitta!

Tänään sitten kauppareissulla osui silmiin uudet (?) Dietorellen stevialla makeutetut karkit ja pakko niitäkin oli sit kokeilla. Voin suositella näitäkin; on pehmoisia, marmeladikarkkien tapaisia ja tosi hyviä. Ihan erilaisia kuin ne, joita joskus 90-luvun loppupuolella napsin ja sain mahani kipeäksi. :)

Oon miettinyt taas kaikenlaista ja tullut siihen tulokseen että lopetan kaikenlaisten treenikuvieni julkaisemisen. Eihän noita paljoa ole tähänkään mennessä ollut, mutta jotenkin tuntuu hassulta laittaa esille niitä kun oon näinkin ...vanha. Enkä treenaa mitään tiettyä päämäärää varten. En kyllä toisaalta  ole sitäkään mieltä että olis jotenkin hölmöä julkaista niitä treenikuvia itsestään, päinvastoin, useinkin niistä saa tosi paljon motivaatiota. Omaa itseäni ajatellen olen kuitenkin tätä mieltä. Mun on ollut niin hirmuisen vaikea sisäistää sitä tosiasiaa, että treenata voi ihan oman hyvinvoinnin takia. Aloin tänään miettiä asiaa ja tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan käynyt salilla tai jumpassa pelkästään hyvän olon takia, vaan aina oon ollut ulkonäön muokkaus mielessä. Mun on ollut kauhean vaikea hyväksyä omaa suoran muotoista kehoani, kun joku pakkomielle takaraivossani on hakannut kapean vyötärön ja leveän lantion perään. Alan pikkuhiljaa tajuta, että mun kroppa on tämmöinen vaikka tekisin mitä. Siis muotojahan voin lisätä treenillä ja ruokavaliolla, mutta varsinaisesti ruumiinrakenne ei muutu mihinkään vaikka lopettaisin syömisen kokonaan. Mulla on jalatkin pitkät kuin nälkävuodet, ei niistä tule paksuja vaikka tekisin mitä.
Mutta miksi ihmisen on niin vaikea hyväksyä omaa rakennettaan? Medianko takia? Välillä suuntaus huutaa langanlaihan olemuksen perään, välillä pitää olla muotoja, nyt on trendikästä olla lihaksikas. Mitä seuraavaksi? Koska tavalliset tallukat tulee muotiin? Ja miksi pitää olla muodikas?
Just tänään sanoin miehelleni, että olen kateellinen ihmisille jotka osaa olla tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat. Siis vaikka olisi ylipainoa, liian pieni persus (niinku mulla), paksut reidet, paksu vyötärö (niinku mulla) tai pienet tissit (niinku mulla, paitsi että mulla on niitäki vaan yksi, dääm), tai ihan mitä vaan. Ne osaa nähdä itsensä oikealla tavalla, kauniina. Ne on onnellisia juuri sellaisena kuin ovat, niille riittää se, että ne voi hyvin ja kroppa on terve. Ne osaa nauttia elämästään ilman että jokaista suupalaa pitää punnita ja miettiä, että mitenkähän nämäkin hiilarit muhun vaikuttaa. Semmoisen ajattelutavan mäkin haluaisin omaksua. Tiedän, että nuoruusvuosien syömishäiriöt on juurruttaneet kaikenlaisia ajatuksia mieleeni, ja olenhan mä oppinut ne sivuuttamaankin. Mutta joitain ajattelutapoja on jäänyt pysyvästi mieleen, ja vaikka hyväksynkin oman kehoni tällaisena, aina välillä nämä jutut kolkuttaa mielessä. Onhan mun kroppani kuitenkin varsinaisen vahva; selvinnyt tappavasta taudista ja hurjsta myrkyistä, neljästä synnytyksestä, yhdestä keskenmenosta, niistä syömishäiriöistä ja vielä jokapäiväisestä elämästä, joka ei mun kohdallani aina ole todellakaan ollut helppoa. Mun sietäis opetella enemmän kunnioittamaan tätä vartta. Ja sen taidankin ottaa haasteeksi nyt.
Joogatunnit on maanantaisin, mikä onkaan sen parempi paikka tutustua ja tehdä sinunkaupat kehonsa kanssa? Meditointi alkaa tuntua yhä omammalta, kun siihen vain olisi enemmän aikaa ja rauhaa.
Miten te ihmiset rentoudutte? Meditaatiolla, joogalla, kävelyllä, uinnilla..? Vinkkejä otetaan vastaan!

Graavia ja röyhkeää ylpeilyä jne.

Tässä tekstissä höpötän asiosita, joista olen ylpeä tällä hetkellä. Jos sinua ärsyttää treeni- ja muista saavutuksistani hehkuttaminen, suosittelen sulkemaan tämän sivun nyt heti ennenkuin luet pidemmälle.

Erään toisen henkilön kirjoittamasta blogitekstistä sain mieleeni että voisin viimeinkin hieman listata omia upeita saavutuksiani viimeisten vuosien ajalta.
Oon aina pysynyt mieluummin hiljaa omista hyvistä saavutuksistani. Eräiden tekijöiden ansiosta olen oppinut ajattelemaan niin että mun omat saavutukseni eivät ole läheskään yhtä upeita ja mahtavia kuin mitä joidenkin muiden ihmisten on. Olen aina kuunnellut ja tsempannut toisia, ihaillut muiden saavutuksia, ja aina vähätellyt omiani. Kun asiaa oikein tarkkaan miettii, ovat mun omatkin saavutukset kyllä oikeasti aika hyviä ja mahtavia. Tässä muutamia:

-selätin aggressiivisen rintasyövän ja rankkaakin rankemmat sytostaattihoidot ja olen edelleen hengissä (tätä asiaa pyrin jostain syystä sisimmässäni vähättelemään tyyliin "eihän tuo nyt mitään", mistähän lienen moisen ajattelutavan päähäni saanut????)
-olen saanut neljä kaunista ja ihanaa lasta, joista viimeisin syntyi keskelle kaaosta (syöpähoidot), lapseni ovat kasvamassa suhteellisen järjellisiksi ja tervetunteisiksi (voiko noin sanoa?) olennoiksi vaikka meidän elämä ei aina ole helpoimmasta päästä)
-minulla on vakituinen työpaikka
-pääsin naimisiin asti; minulla on maailman ihanin mies (vaikka sille aina kaikesta motkotankin)
-mulla on aivan upean ihania, ihan oikeita ystäviä
-meillä on dalmatiankoira, jonkalaista olen toivonut lapsesta saakka
-pääsin jatko-opiskelemaan ja olen tähän asti selviytynyt uskomattoman hyvin (vaikka joka toinen päivä superväsyneenä uhoankin lopettavani!)
-olen viimein päässyt elämään omilla ja oman perheeni ehdoilla; haasteita löytyy esim taloudellisuuden kanssa, mutta kaikki näköjään onnistuu kun tsemppaa tarpeeksi
-olen viimein oppinut arvostamaan elämääni ja sen puitteita sellaisina kuin ne on enkä enää haikaile epäolennaisten asioiden perään (vaikka edelleen inhoan kotimme oksennuksenvärisiä muovilattioita!)
-olen viimein saanut upeita tuloksia rakkaan harrastukseni parissa; painoa on lähtenyt yhteensä 5-6kg, vyötäröltä lähtenyt 8cm, voimaa on tullut paljon lisää ja lihaksetkin erottuu jo aika hyvin
-olen oppinut olemaan ylpeä tappelijan vartalostani; arpi on iso ja pitkä, mutta se on muisto taistelustani jonka MÄ voitin (ja onhan siinä sit se pikku tatuointikin!)
-en inhoa vatsanseutuani enää yhtä kovaa kuin ennen; siinä ei enää ole yhtä paljon inhottavaakaan kun noin puolet siitä on sulanut pois :D
-olen viimein löytänyt oman polkuni henkisten asioiden saralla ja mun on hyvä olla

Asiat on siis suhteellisen jees tässä osoitteessa. :)

(kuva muutaman viikon takaa, oikeasti mua vähän ärsyttää tuo asentoni, mutta muuten tykkään tästä kuvasta. en vain ole kehdannut sitä aiemmin näyttää!!)