Joulu meni, tänk gaad.

Nyt on vihdoin joulun hulinat ohi. Meillä oli oikein mukava joulu, paitsi että mulla oli tosi huono olo tapaninpäivänä ja yrjötauti iski eilen hra eskarilaiseen. Nyt ollaan toistaiseksi taas jonkunlaisessa kuosissa, tosin mulla kyllä nokka vuotaa edelleen.
Tapaninpäivänä, ennen huonotuksen iskemistä, kävin salilla. En nyt sitte treenannut käsivarsia ollenkaan, kipu on kyllä hieman helpottanut mutta varsinkin yön jälkeen kiukutteleva jänne tuntuu erityisen kireältä. Ja kipeältä. Tämä on ilmeisen yleinen vaiva vertaissiskojen keskuudessa, ja vaaraton. Venytellä pitää ja hieroa varovasti, varmaan on hyvä ottaa yhteys fysioterapeuttiinkin jollei ala helpottamaan.
Tänään kävin pitkällä kävelylenkillä, ja sen seurauksena nenä alkoi vain vuotaa kahta kovemmin. Muuten oli oikein virkistävää.
Karkinsyönti loppui ekaan joulupäivään! Herkutellut toki olen, Lidlin jätskillä ja juustonaksuilla, ja tietty raakasuklaalla. Mutta varsinaisia sokerihöttönameja en ole enää suuhuni pistänyt.
Mulla alkaa olla malttamaton olo korjausleikkauksen odottelun kanssa. Vaikka mä tiedän, että leikkausta voi joutua odottelemaan kauankin, silti oon jo erittäin innoissani asiasta. Kävelen rintsikkahyllyjen välissä ja mietin mitä kaikkea shoppailenkaan sitten kun voin niitä taas käyttää. Siis tavallisia liivejä. Voinhan mä nytkin tietty, tarraproteesin kanssa, muttei se mun mielestä ole sama asia. Proteesiliivit tuntuu ärsyttäviltä, rumilta ja typeriltä, tavisproteesi vielä typerämmältä.
Paree nyt kuitenkin ottaa jäitä hattuun ja koittaa kestää vielä tovin näillä varusteilla. Niin ja tietenkin toivoa ettei syöpä tule tässä välissä takaisin, olispa huonoa tuuria. Ehkei se tule. :)

Käsijumi AARGH!

Noin, nyt on sitten leikatun puolen käsivarsi ihan jumissa. Tai tarkemmin sanottuna siellä on joku jänne/hermo tms todella tiukalla ja kipeänä. Kun suoristan käsivarren ylöspäin, ottaa tajuttoman kipeää, kuin kyseinen hermo olisi lyhentynyt puolella. Jumppailen ja venyttelen sitä, koitan hieroakin, ei vaikutusta. Lisäksi huomaan, että arven kohdalla oli haalea, mutta iso mustelma.. voikohan se johtua vieläkin siitä puolentoistaviikon takaisesta mammografiasta? Kainalon lihasta kyllä survottiin koneeseen kaksikin kertaa.
Asiaa ei varmaan helpota sekään, että olen nyt salilla treenannut ihan normaaliin tapaan käsivarsiani, eilen en tullut ajatelleeksi koko asiaa ja tein vielä kovemmilla painoilla. Lienee ehkä paikallaan pitää pientä taukoa käsitreenistä nyt.

Nyt pidän taukoa myös tämän kirjoittamisesta, palaan asiaan joulunpyhien jälkeen.

OIKEIN MUKAVAA JA RAUHAISAA JOULUNAIKAA KAIKILLE! <3

Vuosikontrolli 2/2 suoritettu!

Nyt on sitten kontrollit tältä vuodelta suoritettu, jei! Eilen oli lääkärintapaaminen, jossa luettiin kaikki vastaukset kokeista joissa olen nyt käynyt ja pelkkää puhdasta tulosta oli. :) Matka kohti rinnankorjausleikkausta voi siis alkaa.
Lääkäri kertoi uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan Tamofenin käyttöä kannattaisi jatkaa viiden vuoden sijaan kymmenen vuotta. Sitä harkitaan myös mun kohdallani sitten myöhemmin. Satunnaiset unohdukseni eivät kuulemma ole pahimmasta päästä kun kuitenkin pääasiallisesti lääkkeeni otan. Omega3-kapselien käytön joudun nyt sitten kuitenkin lopettamaan, tulevan leikkauksen takia.
Kaikki siis hyvin tässä osoitteessa! Mukavaa päivää kaikille!

...

Kuten tuossa sivupalkissa vienosti vihjaisen; tykkään asiallisista kommenteista. Toki asioista pitää voida keskustella, kaikilla ei tarvitse olla samaa mielipidettä lastenhoito- ja kasvatusasioista ja niin edelleen. Mä tiedän, ettei läheskään kaikki ihmiset toimi kuten minä tai joku muu, enkä mä sitä keneltäkään vaadikaan. Toivon siis, ettei myöskään mun lastenhoitotapojani tultaisi tänne rintasyöpäaiheiseen blogiini ruotimaan, ne eivät tänne kuulu. En kaipaa enkä tarvitse peesailuja mielipiteisiini, mutta tämä ei myöskään ole oikea paikka kertoa, mitä teen jonkun mielestä väärin. Jos haluaa aiheesta mun kanssani keskustella, mulle voi lähettää vaikka sähköpostia yksityisesti, ihan omalla nimellään. Tämä on mun sivuni, kirjoitan asioista jotka ovat mun mieltäni lähellä, välillä kirjoitukseni luonnollisesti sivuaa vauvajuttuja, kun meillä tuo alle parivuotias tässä on. Saatan mainita myös muita lapsiani, mieheni tai koirani. Tätä blogia ei ole kenenkään pakko lukea, se on täysin vapaaehtoista.
Arvostan ihmisten erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, ajatuksiaan saa mielellään tulla kertomaan ja mun juttuja kommentoimaan, mutta odotan myös muilta, että pysytään aiheessa. Julkaisen mielelläni kommentteja, kun ne ovat asiallisia. Ja tosiaan, jos haluaa mulle henkilökohtaisesti jotain sanoa, sen voi mielellään tehdä yksityisesti. Kiitos.

* * *

Tänään onkin vuosikontrollini toinen osuus, onkologin tapaaminen. Miksiköhän mua näin muka jännittää; oon jo tietoinen kuvauksien ja verikokeiden tuloksista, kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Lääkityksestä on varmaan hyvä keskustella, tai siis siitä kun unohtelen tamofenejä säännöllisesti. :/ Ja tuo mun vasen käsivarsi. :/ Se tuntuu taas ihan älyttömän kireältä, sitä on vaikea saada ojennettua ihan suoraksi. Vasen kainalo on kipeä, mahtaakohan johtua viimeviikkoisesta mammografiasta; siinähän kainalo survottiin lihaksineen kuvantamiskoneeseen. Salilla olen treenannut ojentajia ja hauiksia, joten kaipa sekin voi vaikuttaa. Toivottavasti hellittäisi pian, tämä tunne ei ole mukava.

Mun päänsäryt on hellittäneet!! :D En tiedä miksi, enkä tiedä miten pitkäksi aikaa, mutta nautittakoon nyt tästä niin kauan kuin tätä kestää. Oikeastaan olen taipuvainen ajattelemaan (tai ainakin toivomaan!!), että uusilla magneettikorviksillakin voisi olla osuutta asiaan..
Viime yö meni ihan puihin. V heräsi puoli kolmelta kitisemään ja yrittämään pois sängystä. Yritin siinä nukutella sitä uudestaan, alkoi kauhea huuto. Otin viereen, se alkoi temppuilla ja kun en suostunut leikkimään, se huusi vielä kovempaa. Minä, vankkumattomasti periaatteideni takana seisova, olen päättänyt, ettei kiukuttelevaa lasta oteta keskellä yötä leikkimään. Huomasin jälleen kerran pyörtäväni hienoista päätöksistäni, ja tässä sitä ollaan jo muutama tunti istuskeltu olohuoneessa telkkaria katselemassa. :/ Saa nähdä pysynkö hereillä lääkäriinlähtöön asti.

Ja nyt, mukavaa päivää kaikille, jokaiselle yksilölle ja mielipiteen edustajalle. Arvostetaan toisiamme sellaisina kuin olemme, se ei ole keneltäkään pois. ;)

Ainainen väsy

Tämä jatkuva pimeys alkaa käydä hermoon. Mun on kokoajan ihan järkyttävän kova väsy, vaikka miten syön terveellisesti (no, paitsi tänään ja eilen.. ja ehkä toissapäivänäkin :D ) ja paistattelen kirkasvalolampun ääressä. Yöllä nukun huonosti ja päivällä oon ku nukkuneen rukous.
Lisäksi mun leikatun puolen käsivarsi on taas jumissa. Ojentajan puolta pistelee ja kihelmöi ja kun suoristan käden, tuntuu kuin kyynärtaipeessa olisi taas joku jänne kireällä niin että nipistää. Tämä ilmiö tulee aina välillä, nyt se on pysynyt poissa pitkän aikaa tosin. Yleensä käsivarren jumppaaminen auttaa. En sentään ole tarvinnut mitään tukihihoja siihen, käsivarressa kun ei onneksi ole ollut turvotusta lainkaan.
Tamofenit on taas unohtuneet monena päivänä. Ei tosin peräkkäisinä päivinä, mutta turhan usein kuitenkin. Mä en tajua mikä siinä on niin vaikea muistaa, kun ne nyt on kuuluneet jokapäiväiseen elämään jo yli vuoden ajan. Ja mikähän vaikutus sillä on kun jatkuvasti otan niitä miten sattuu. :/ Pitää varmaan laittaa keittiön kaapinoveen iso lappu jossa lukee muistutus kissankokoisilla kirjaimilla.

Tänään ollaan oltu ystäväperheen kuopuksen 1-vuotissynttäreillä, olen saanut siivottua portaikon alustan ja yhden kaapinkin (joo muistan kun uhittelin etten siivoile kaappeja!!). Nyt vois laittaa saunan päälle ja sen jälkeen tehdä loppuilta eimitään.

Yksi vaihe päättyi

Mua vähän surettaa. Ollaan V:n kanssa kantoliinailtu tosi aktiivisesti silloin kun tyttö oli pienempi. Vielä alkusyksystä liinailtiin paljon, sidoin tytön litkällä liinalla selkään. Kotityöt sujui hienosti kun pieni täystuho oli kyydissä, kauppareissut ja kävelylenkit taittui mukavasti liinaillen. Mulla kävi monen monta erilaista ihanaa kantoliina, hurahdin kauniisiin kuoseihin ihan totaalisesti. Ihmiset taivastelivat mun touhuja, mutta mä ajattelin asian niin, että kun kerran kyseessä on mun elämäni viimeinen äitiysloma ja vauvanhoitoaika, mä saan käyttää sen niinkuin parhaaksi näen. Olimme mielestäni V:n kanssa ansainneet jokaikisen liinan, oli meillä sen verran kamala alku yhteiselossamme.
Tyttö viihtyi kyydissä, sen silmät alkoi loistaa aina kun vain otinkin jonkun liinoista esiin. Kannoin tyttöä tuntikaupalla, yleensä päiväunetkin nukuttiin liinassa, ja pienempänä muutkin unet. Opettelin useita erilaisia sidontoja ja ilmoittauduin kantoliinatukihenkilöksikin. Sainkin auttaa ja opastaa monia ystäviä ja puolituttuja liinailun ja reppuilun alkuun. :) Paljon rahaa on liinoihin palanut, mutta koen saaneeni jokaisesta kantovälineestä suunnilleen omani takaisin (yhtä lukuunottamatta!).
Liinailu oli tosi tärkeä juttu meille myös sen takia, kun todella suureksi surukseni en saanut imettää enkä sitä kautta antaa V:lle sitä läheisyyttä, joka imetyksen mukana tulee. Vaikka tyttö sai maitonsa pullosta, sai se silti olla mun lähellä, iho ihoa vasten. En olisi voinut parempaa keinoa tuohonkaan keksiä.
Syksyn mittaan mun selkä, ja erityisesti ristiselässä olevat luunhaurastumat, alkoivat haitata kantamista. Sain selkäni tosi kipeäksi ihan lyhyilläkin liinailuilla. Aloin myymään liinoja ja reppuja pois. Pikkuhiljaa V ei enää piitannut liina- tai reppukyydistäkään, itse asiassa pari viikkoa sitten yritin vielä (olin ostanut ihanan merinovillaisen Natibaby-liinan, uskoen meidän liinailun uuteen nousuun), mutta lopulta sain juosta tytön perässä piparkakulla houkutellen. V viihtyi selässä sen aikaa, että saatiin kuva napattua myynti-ilmoitusta varten, ja sitten pois.
Sain viimeisen pitkän liinani myytyä yhdelle uudelle tutulleni, aivan varmasti hyvään kotiin. :) Viimeistä rengasliinaani yritän nyt saada myydyksi, kun ei sitäkään tule käytettyä, vaikka aluksi ajattelin että se olisi hyvä olla autossa varalla kauppareissuja varten. Eipä ole tullut käytettyä.
Yhden pitkän liinan aion säilyttää muistona; sen sain ihanilta foorumilaisilta lahjaksi silloin kun V oli ihan pieni ja mulla oli sytostaatit kesken. Se saa käydä ensin lainassa ystävän luona ja sen jälkeen sidon kauniin nauhan sen ympärille ja laitan muistojen laatikkoon. Tämä sama liina pääsi myös Kauneus&Terveys-lehden juttuun, joka meistä kirjoitettiin. <3

Niin ihana ja meille tärkeä vaihe elämässä on nyt päättynyt, mun on pakko myöntää se. V:stä on kasvanut iso tyttö. Onneksi se sentään edelleen viihtyy sylissä. <3

Joulustressiä vai ei?

Olen hyvin taipuvainen stressaamaan kaikkea. Joulustressi kuuluu bravuureihini; yleensä alan hermoilla jo marraskuun alussa ja hermoilen jouluaattoon asti. Pitäis ostaa lahjat, pitäis siivota joulusiivoukset, pitäis tehdä ruokaa, pitäis olla sitä ylimääräistä rahaakin jostain.. Tänä vuonna mua ei ressaa vielä yhtään, vaikka ollaan jo pian joulukuun puolivälissä. Päätin että joulusiivoukset saa jäädä ihan normaaliin viikkosiivoukseen (kuka niihin kaappeihin menee jouluna kyttäämään?). Lahjat hankitaan kun keritään, ne on ennenki löytyneet kaupasta aatonaattona; miksi IHMEESSÄ niitä ei voisi silloin hakea? Kaupat on muutenkin silloin paljon tyhjempiä, kun kaikki ihmiset on ressanneet jouluostoksensa jo paljon aikaisemmin. Ja lahjoja ostetaan sen verran kun on varaa. Lähimpien ihmisten kanssa on tehty sopimus, ettei lahja-asioilla stressattaisi enää, kaikki tietää että mä olen kotihoidontuella. Ehkä se joulumieli löytyy jostain ihan muualta kuin kiiltävistä kaapeista ja isosta lahjavuoresta? (nojoo, mä oon laiska ja inhoan kaappien raivaamista, en mä oikeasti niitä ole joka jouluksi siivonnukaan). Ruuanlaitto on välttämätön paha, onneksi mun armas aviomies on halukas ja osaava kokki. Ja onneksi melkein kaiken saa nykyään valmiina tai ainakin puolivalmiina. On sitten enemmän aikaa lämpimällä joulumielellä toppuutella lapsia kun ne kiukuttelee ja riitelee kun kaikkia lahjoja ei saakaan avata seitsemältä aamulla. Mä itse pärjäisin vallan mainiosti ilman jouluruokaa, en ole koskaan siitä tykännyt. Mutta on kai ihan kohtuullista tarjoilla sitä muulle perheelle, ne kun siitä tykkää. (*puist*)
Tänä jouluna en aio ahtaa naamaani sataaviittäkymmentä suklaarasiaa. En ole vielä päättäny, sallinko itselleni tavis-suklaata vai pitäydynkö sivistyneesti tummassa tai raakasuklaassa. Mutta en aio ottaa siitäkään ressiä.

Joulu tulee joka tapauksessa, stressas tai ei. Ja se on ihan yhtä nopeasti ohi. Älkäätte käsittäkö kuitenkaan mua väärin, mä kyllä tykkään joulusta. Inhoan vain tätä stressiä joka vyöryy joka puolelta niskaan. Jos kaiken hermoilun sivuuttaa, joulu on vallan ihanaa aikaa. <3 Kaikkein ihaninta on se kun saa kuunnella joululauluja, katsoa lastenohjelmia koko päivän lasten kanssa (jos ne ei riitele) ja käydä aattokävelyllä. Nauttia hyasintin tuoksusta ja poltella kynttilöitä. Seurailla lasten touhuja kun ne kokeilee uusia lahjojaan. Ja odottaa kieli vyön alla välipäivien alennusmyyntejä. :P

Tänään on ollut helppo hengittää. Viime yön nukuin pitkästä aikaa hyvin, en edes tiedä missä vaiheessa olen ottanut piikkimaton pois selkäni alta. Aamulla nautiskelin kirkasvalolampun loisteesta ja kahvikupillisesta ennenkuin lapset heräs. Ajattelin, että taidan olla kyllä aika onnellinen. Ja onnekas. :)

...jatkoa edelliseen

Kuulin nyt verikokeidenkin tulokset, puhdasta sielläkin. Oon niin tajuttoman helpottunut, tuntuu kuin viikkokausia niskaa painanut kivi olis pudonnut pois.
Sairaalan röntgenosaston odotusaulassa haisi samanlaiselle pistävälle kummalliselle kuin mille synnytyssalissa ja leikkaussalissa haisee. Sain jonkun ihme mielleyhtymän, mieleen muistui aamu, jolloin käppäilin leikkauspöydälle. Tuli vähän kylmä olo. Odotushuoneessa oli joku suunnilleen minun ikäiseni nainen, hänet kutsuttiin ennen mua.. mietin, onkohan hänkin menossa samoihin kontrolleihin. Toivottavasti kaikki on kunnossa hänelläkin, oli mitä oli.
Mammografia oli yhtä inha kuin aina, tuntui kuin koko rintakehän iho olisi revennyt siinä puristuksessa. Onneksi puristus ei kauaa kestänyt.
Ultrapöydällä lääkäriä odotellessani mieleen tulvahti parin vuoden takaiset tunnelmat. Kun makasin siinä samassa paikassa sairaalan yöpaita päälläni, ison mahani kanssa, lähinnä ärsyyntyneenä. Silloin pääsi syöpä yllättämään, mutta nyt mä oon niitannut sen. Toivottavasti lopullisesti. Ultraava lääkäri sanoi, että tutkia pitää, koskaan ei tiedä milloin patti voi tulla jos on tullakseen. Ja jatkoi, että ihan yhtä hyvin se voi tulla vasta sadan vuoden päästäkin. :)
Verikokeiden jälkeen lähdin kotiin hyvillä mielin, kaupan kautta, josta ostin huipputulosten kunniaksi itselleni herkullisen ja huippuravitsevan Saarioisten mikro-lihapulla-aterian. :D (lihapullissa ei tällä kertaa ollut edes niitä kovia juttuja, jee!)

Illalla mennään eskarilaisen joulujuhlaan. Sinne voi mennä nyt kevein mielin. :)

PUHDASTA!!!

Toisen vuosikontrollin mammografiassa ja ultrassa pelkkää puhtautta!! <3 Oon niiiiiin onnellinen!
Verikokeiden tuloksia vielä odotan, ehkäpä nekin on kunnossa. :)

Hyvinvointipäätöksiä

Tässä vuosikontrollia odottaessa aloin taas miettiä tulevaisuuttani ja terveyttäni. Mä onnistuin vuosi sitten niin hienosti parantamaan tapani hyvinvoinnin saralla; söin oikein ja liikuin paljon. Nyt kesän ja syksyn jäljiltä oon ihan läsähtänyt. Kaiken huippu oli nyt tuo sokerilakon lopettaminen. Ajattelin fiksusti, että "jouluun asti saan syödä nameja mielinmäärin ja sit taas palaan ruotuun". Justiin joo. Kyllä se nyt on taas nähty; muutenkin on tuo syöminen luiskahtanut ihan mihin sattuu ja sitä mukaa kun energisyys on vähentynyt, on myös liikunta vähentynyt.
Joulu tai ei, nyt on tartuttava toimeen. Helkkari soikoon, jo pelkästään mun terveenä pysymisen kannalta se on ensiarvoisen tärkeää. Kyllä on kumma miten voimakas tuo sokeriaddiktio voi olla.
Sitäpaitsi mun pitää olla hyvässä kunnossa mahdollista tulevaa korjausleikkaustakin ajatellen. Laihtua mun ei nyt pidä, mutteikai se nyt sitä tarkoita että rapakuntoon pitää itsensä hommata?
Miehen kanssa juteltiin asiasta ja hän on samoilla linjoilla oman kuntonsa kanssa. Aiemmin aktiivisesti salilla treenanneena ja sittemmin myös läsähtäneenä, mies tietää tarkalleen mun ajatukset ja keskustelun tulos oli täydellisen yksimielinen. Molemmat aletaan nyt tästä hetkestä lähtien pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Mies palailee omalle salilleen ja minä aktivoidun omalla salillani. Ja ruokavalio muuttuu normaaliksi.

Karkkilakko alkakoon huomenna. Mä pitäydyn raakasuklaassa ja väh. 70% suklaassa, mies ei taida piitata niistä. Hus kaikki mahdolliset syöpäsolut, mä ajan teidän pellolle kehostani!
(eikös siihen häätövallankumoukseen kuulunut jotkut kaalitkin...?)

Esikoisen synttäripäivä & Yrjö kylässä

Mahataudistahan nuo mun mahavaivanikin tais suurelta osin johtua. Ehdin jo kehitellä itselleni maksametarioireita, mahahaavaa; näin jo sieluni silmillä sytostaatit valumassa käsivarteen.. *puist* Nojoo, mielikuvitus laukkaa. Eiköhän ensi viikon verikokeista selviä jotain maksankin tilasta.

Mun esikoinen täyttää tänään 13! <3
Synttärin kunniaksi poikaressu alkoi oksentaa yöllä ja jatkoi sitä aamuun asti. :( Samaten V oksenteli alkuyöstä, mutta se voi jo paremmin. Siis yök. Mutta kaikeksi onneksi yrjötauti menee yleensä nopsaan ohi.

7.12.1999 <3

Ihan romuna

En muista oonko aiemmin maininnut, mutta mua on vaivannut tässä loppusyksyn aikana jonkinlainen gastriitti tmv ruokatorvivaiva. Sehän alkoi kovalla rintakivulla yhtenä yönä nukkumaan mentyäni, loppui ja tuli uudestaan seuraavana päivänä. Säikähdin ja lähdin terveyskeskukseen jossa otettiin EKG, siinä ei onneksi ollu mitään vikana. Kipu johtuu siis todennäköisimmin ruokatorven jostain, ja sain kuukauden mahalääkekuurin. Napsin pillereitä kuukauden ja join onnellisena kahvia ja söin kuten ennenkin. Kipukohtauksia ei juurikaan ole tullut, ennenkuin tänään. Mulla on ollut muutenkin tosi huono olo parin päivän ajan, mietin mahtaako olla flunssaa kun joka ruumiinosaa särkee ja kolottaa. Saattaapi olla mahatautiakin, meidän eskarilainen oireilee semmosta nyt. No, iltapäivällä kun olin tullu koulusta, tuttu kipu taas alkoi hiipien. Se koveni, kunnes tuntui siltä että koko rintakehää painaa ja puristaa joku leveä vanne. Aiemmin tuo kipukohtaus on mennyt aika nopeasti ohi, mutta nyt se kesti reippaasti yli tunnin. Vähän piti taas säikähtää, ja soitin päivystyspolille. Sieltä sanottiin ettei tuo varmaan vaarallista ole, kehotettiin hakemaan mahalääkettä apoteekista ja ottamaan sitä. Pikkuhiljaa se kipu taas hälveni ja kävin ostamassa lääkkeet. Otin yhden, pari tuntia meni hyvin (minä viisas nainen menin hyvänolon ilmestyttyä syömään Saarioisten mikropizzaa, jep jep, hyvää teki...!) ja nyt se taas alkoi. Nyt otin Rennietä ja ehkä hiljalleen rupeaa taas helpottamaan.
Är-syt-tä-vää. Mun fysiikka alkaa luhistua. Mun polvet naksuu ja rapisee, mun käsien iho on ihan rutikuiva, mun näkö on huonontunut (tarttisin rillejä kokoajan), mun selkä on kipeä kun siellä on haurastumia ja ilmeisesti joku tulehduskin taas. Ja nyt tuo ¤%&(#:n refluksi-gastriitti-mahahaava-mikälie. Jos mulla nyt 35-vuotiaana pyyhkii näin hyvin, miten on kymmenen vuoden kuluttua? Kuljenko rollaattorilla ja käytän lonkkahousuja?
Pitäis punttisalille päästä taas ja juoksemaan, en ole aikoihin kerinny harrastamaan. Ulkonakin on ollu niin kylmä ettei sinne ole viitsiny mennä muutaku pakollisimmat jutut hoitamaan.

Koulu loppui nyt tältä vuodelta! Jeeee, eka lukukausi paketissa, mä tein sen!! Eilen oli sisätautien koe, josta en ole vielä saanut arvosanaa.. mutta ehkä se meni läpi.

Sunnuntaifiiliksiä

Jee, mun tilapäiselle (seliseli!!) tyhmyydelleni löytyi virallinen nimi; kärsin vaivasta nimeltä "Chemo brain"! :D Kuulostaa niin coolilta ja siistiltä että tuostahan vois melkein olla ylpeä!
Mun chemo brain-syndroomani tosin alkaa onneksi olemaan jo parempaan päin, mutta välillä täytyy vieläkin oikein pysähtyä miettimään ihan yksinkertaisiakin asioita, kun ei meinaa aivot kulkea yhtä terävästi mukana kuin ennen tätä kaikkea. Koulujutut vähän ahdistaa, oon kokoajan ihan varma etten selviä annetuista tehtävistä kun en jaksa keskittyä. No, toistaiseksi on mennyt ihan hyvin kaikki. Ylihuomenna on sisätautiopin tentti enkä mä ole vielä edes aloittanut lukemista. Illalla on pakko avata ne materiaalit (Alcatraz-sarjakin sopivasti loppui viime sunnuntaina eli sitäkään ei voi käyttää tekosyynä lukemattomuudelle).

Siis mun vuosikontrolli on jo reilun viikon päästä!! Kyllä huomaa, että asia on taas pinnalla. Mä näen kaiket yöt painajaisia aiheesta; toissayönä näin unta, jossa näin kaksoiskuvia ja muistelin että nehän on yksi aivometarin oireista.. kun heräsin, mun pää oli ihan tajuttoman kipeä ja hetken mietin että jep jep onpa kivaa. :( Kunnes tajusin että se oli unta.
Olis nyt vain äkkiä ohi koko homma.

Tänään oltiin kummitytön synttäreillä. Taas on herkuteltu niin että aivan nolottaa. Olis vissiin syytä taas alkaa tarkistelemaan ruokavaliota, huomaan olevani taas sokerikoukussa. Vaikka niin hyvin pärjäsin koko vuoden ilman. Typerää. Sokeri ei nyt vain ole millään muotoa hyväksi.

Eilen kävin magneettikorukutsuilla ja ostin nappikorvikset. Mun päätäni on särkenyt taas tosi paljon ja buranaa on kulunut taas ihan liikaa. Olen kuullut niin paljon hyvää noista magneettikoruista ja niiden positiivisista vaikutuksista esim juuri kiputiloihin, että päätin kokeilla. Sitäpaitsi nämä korvikset on ihan mun näköisetkin, eli jokatapauksessa osto kannatti.

No, mun päätä särki taas aamulla ihan sikana. Otin buranan ja laitoin korvikset korviin. Eikä sen jälkeen ole särkenyt. Yleensä saan ottaa muutaman tunnin päästä uuden särkylääkkeen, nyt olen pärjännyt ilman. Vaikuttaakohan korvikset vai onko vaikutus (taas) mun korvien välissä? :D No, ihan sama, kunhan vaikuttaa.  En riisu näitä enää ikinä! Ja tarviin ehdottomasti lisää. ;)

Ai niin joo, laitanpa tähän teidän iloksi kuvan meidän hienosta joulukoristeesta, jonka V tuunasi. (tässä vaasissa oli siis alunperin tarkoituksena olla pelkät kirkkaat valot) :D

 Hyvää pikkujoulua!!