Sunnuntaiurpo

Seitsemästoista tuli ja meni, ja itse asiassa en hirveesti edes ajatellut tuota asiaa koko päivänä vaikka alunperin pelkäsinkin olevani ihan maassa. Aamupäivällä menin ystävän kanssa salille jumppaan ja loppupäivän tuskailinkin sitten koulutöiden parissa. Toki laitoin perinteisen pihinä-sydän-huhhuh-päivityksen facebookiin, se kun kuuluu asiaan. Ihanaa huomata, miten monelta tulee edelleen peukutuksia ja kommentteja tuohon vanhaan jahkailemaani asiaan (kaikki ei tykkää mun jahkailustani, voi voi) ja mieli oli hyvä. :) Tästä on hyvä jatkaa taas yhden vuoden verran eteenpäin.
Yöllä näin unta yksirintaisesta intialaisesta naisesta joka oli muuttanut naapuriimme. Naisella oli tosiaan yksi rinta, keskellä rintakehää, eikä koskaan ollut ollutkaan toista. Asui äitinsä kanssa meidän vanhassa asunnossa, isänsä oli kuulemma Ristomatti Ratia. :D Huhhuh, mistä näitä unia tulee?

Jumppa, jossa eilen aamulla olin, oli positiivinen kokemus. Todellakin rankka tämmöiselle saliurpolle, joka ei juurikaan kestävyyttä treenaa. Menin tunnille grandioottisin ajatuksin, kuvittelin heittäväni mokoman pliisujumpan tuosta vain, käytössäkin oli vain kahden kilon muovipainot (mulla ei ollut hajuakaan, missä vaiheessa jumppaa niitä käytettäisiin). Tunti alkoi lämmittelyllä, aerobisella tanssahtelulla enkä mä ensinnäkään pysynyt mukana ollenkaan, ennenkuin sitten vasta, kun biisi oli lopussa. Jalkaosuudessa tehtiin paljon staattisia ja pieniä pumppauksia siellä samassa asennossa missä oltiin ensin nälkävuoden mittaisen ajan siinä staattisessa.. voin kertoa että mun reidet oli kuin tulessa. Ohjaaja itse näytti hyvin freesiltä ja homma tuntui olevan hänelle kuin lastenleikkiä, kuten monelle muullekin kanssajumppaajalle. Sama juttu muiden kropan alueiden biiseissä; samantyyliset liikkeet ja toistot jatkuivat, ja kahden kilon pikkupuntit eivät enää tuntuneetkaan yhtään hassuilta.
Tunti siis oli todellakin hyvä, ohjaaja osasi asiansa, mä en ole salilla saanut tuollaista tuntumaa pitkiin aikoihin. Ainoa, missä hieman paremmin pärjäsin, oli vatsaosuus, ja olen ihan varma siitä että aiemmin käymälläni LSB-kurssilla ja sen vatsatreenillä oli osuutta asiaan; kestävyys oli tosiaan parantunut mun keskikropassani.
Eli mitäs tästä opimme? Mun tarvii ihan selkeästi alkaa treenaamaan myös kestävyyttä. Olen nyt parin vuoden ajan tehnyt lyhyitä sarjoja isoilla painoilla (lukuunottamatta hetkellisiä kevyemmän treenin kertoja) ja lihaskestävyyteni on surkea.

Ihmeellistä päänsärkyä on ollut viime viikon ajan joka päivä. Luultavimmin se on migreeniä, näköhäiriöitäkin on ollut, uudenlaisia. Tai oli samantyyppisiä näköhäiriöitä viime vuonnakin, mutta sitten ovat olleet kauan poissa. Ja nyt taas palanneet. Alunperin sitä ilmeni oikeanpuoleisen silmän näkökentän alareunassa, mutta nyt se on levinnyt myös vasemmalle puolelle. Oon vähän huolissani. Toisaalta stressikäyrä on taas nousussa tuon perhanan koulun takia, voihan se olla sidonnaista siihenkin. No, mulla on ensi viikolla vuosikontrollin lääkäriaika, otan asian esiin siellä. Tässä tammikuun helinässä nuo pelot vain nostaa taas päätään, kuten arvata saattaa.

miksi mun pää näyttää noin litteältä?

On taas tammikuu

Taas eletään tammikuuta, tällä kertaa jopa 2015. Mä sitten näin tämänkin vuoden vaihtumisen!
Näihin aikoihin tulee aina tutut ajatukset mieleen neljän vuoden takaa. Väistämättä, vaikka yrittäisin sivuuttaa. Niinpä annan itselleni luvan fiilistellä ja muistella asioita; vuosi vuodelta ne tekee vähemmän kipeää mutta aina vaan jaksaa kyynel pyrkiä silmäkulmaan.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, olen elossa ja odotan tulevaa korjausleikkausta. Olen melko hyvässä fyysisessä kunnossa eikä stressikään kamalasti paina, vaikka tässä kaikki ainekset siihen olisi. Lasten jutut, miehen jatkuvasti elävä työtilanne, omat koulujutut.. yksi vertaissiskoni on taas poistunut tämän inhottavan taudin uuvuttamana, se on surettanut ja ahdistanut tosi paljon välillä. Ikävä on, ja tuntuu epäreilulta. Onneksi mulla on rakkaiden miehen ja lasten lisäksi ihania ystäviä ja punttisali. Juskaa unohtamatta. <3
Opintoni on loppusuoralla, valmistun keväällä jos kaikki menee suunnitellusti. Enpä olis ihan heti uskonut tähän pisteeseen pääseväni, kun siloin aikoinaan pähkäilin, mitä jäljelläolevalla elämälläni tekisin. Ajatus korkeakouluopinnoista tuntui pelottavalta ja vaikealta. Niinpä vain oon suorittanut kaikki kurssit ajallaan ja saanut jopa melko hyviä arvosanojakin ja arviointeja työharjoitteluista (joissa olen toki viihtynytkin jokaisessa). Viime viikolla oltiin opinnäytetyön ohjauksessa, kun mun mieleen yhtäkkiä kajahti: "hei, me tehdään lopputyötä ja me oikeesti selvitään tästä!!" Huh, sydän alkoi jumputtaa. :D Paljon on toki vielä tehtävää jäljellä ja parin viikon päästä alkaa viimeinen ja pisin työharjoittelu.

pöö

Hyvivointikurssi tuli ja meni. Paino ei sen kummemmin tipahtanut, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Sen sijaan sain vatsalihaksiini hyvin kestävyyttä ja voimaakin, sekä paljon kullanarvoisia, toimiviksi todettuja neuvoja. Ja muutama senttikin lähti. :)
Jatkuviin mahakipuihin olen päättänyt nyt kokeilla ihan kunnolla gluteenin välttämistä. Parin päivän jälkeen olen huomaavinani ettei maha tosiaan ole kipeä eikä turvonnut, kuten se tapaa tähän aikaan vuorokaudesta yleensä olla. En tiedä, johtuuko syömisistä vai mistä, se jää nähtäväksi. Toivottavasti asia olisi näinkin helposti korjattavissa.
Karkit ja makeat herkut jäi jouluun, tapaninpäivän jälkeen en ole niihin koskenut. Aina välillä tekee ihan täysillä mieli suklaata ja marmeladeja, mutta ihan mukavasti olen selvinnyt. Enkä aiokaan mitään täyslakkokieltolakia itselleni asettaa; jos kyläpaikassa tarjotaan pullaa, voin ihan hyvin pienen semmoisen ottaa. Paitsi karkkeja en ota silloinkaan. :)

kuva täältä

Salilla menee mukavan tasaisesti, mulla nyt ei ole mitään tiettyä tavoitetta, muutakuin se että voin hyvin ja pysyn kunnossa. Treenaan kolmijakoisesti, mutta välillä käyn jumpassa tai joogassa. En stressaa enää, se ei aiheuta muutakuin pahaa oloa ja päänsärkyä. Sitäpaitsi liikkeet menee paljon paremmin perillekin kun ottaa vähän rennommin ja unohtaa punttien kilonumerot.

uudet salipökät <3

Eipä mulla muuta. Seitsemättätoista päivää odotellessa. Kyllä mä sen tänäkin vuonna selvitän.