Blogi telakalle

Olen tullut siihen tulokseen, että jumitan liikaa tässä syöpäaiheessa. En voi mitenkään päästä elämässäni eteenpäin, kun kokoajan elän jollain tapaa menneessä, mietin lähestulkoon kaiken rintasyövän kautta ja pelkään alituisesti uusiutumista. Tiedän, että kaikki on hyvin, ja ettei perusteita tämmöselle ajattelulle ole, mutta ehkä joku saman kokenut osaa samaistua ajatuksiini. On hirmuisen raskasta elää näin, koko syöpäasia tuntuu raskaalta taakalta, ja sitähän se oikestaan olikin, mutta kun mulla ei sitä kerran enää ole, niin mielelläni voisin jo päästää taakasta irti.
Mä ahdistun suunnattomasti joka kerta kun luen jonkun vertaiseni huonoja uutisia, alan samantien pelätä, milloin on minun vuoroni jne. Kotona olen hermo kireällä, tiuskin ja nukun huonosti.
Mun on pakko päästää irti, lakata elämästä syövän kautta, se ei ole identiteettini eikä osa minua.
Parantuminen ja selviytyminen ovat osa mua, taistelu ja arvet ovat osa mua. Mun on yritettävä siirtää mielessäni nuo kokemukset ja kaikki muu syöpään liittyvä tuon positiivisemman kansion sisään, suljettava se ja lykättävä se muistojen laatikkoon. Sen voi avata sitten joskus jos tarveta ilmenee, mutta mun on nyt ajateltava niin ettei tarvetta enää tule.
Aloitin tuon uuden blogin, jota alan nyt päivittää. Kertomukset syövästä saisivat mun mielestäni olla nyt tässä, en jaksa enää ajatella asiaa. Kun mun ei kerran tarvitse, kaikkihan on hyvin. Kaikelle sille energialle on paljon käyttöä perhe-elämän pyörittämisessä, opiskelussa ja tuossa punttiharrastuksessani.

Kiitos lukijoille! Olette tervetulleita seuraamaan uutta blogia jos haluatte, linkki on edellisessa postauksessani.
Parastaennen2011 menee nyt nukkumaan. Ajatellaan niin että parasta voi olla myös tuon 2011 jälkeen. :)